Zhongyuan – kahvipöydässä kummitusten kanssa

Kun Mulian sai tietää, että hänen äitinsä oli kuoleman jälkeen joutunut helvettiin, riensi hän Buddhan luo kysymään, kuinka äitiä voi auttaa. Buddha kertoi, ettei kukaan voi pelastaa helvettiin päätynyttä. Kuolema on vain yksi vaihe elämien päättymättömässä ketjussa. Kukin viettää tuonpuoleisessa aikansa, kunnes jatkaa taas matkaansa. Läheisen nimissä voi kuitenkin tehdä hyviä tekoja. Niiden kautta kertynyt positiivinen karma lyhentää kärsimysten aikaa.

Tarina Moggallanasta, Buddhan kuuluisimmasta oppilaasta matkasi oppineiden ja vaeltavien munkkien mukana Intiasta Kiinaan. Varhaisin siitä säilynyt dokumentti on 700-luvulta ja se tunnetaan nimellä ”Mulian pelastaa äitinsä”. Kiinassa ajatus edesmenneen äidin auttamisesta yhdistyi luontevasti kungfutselaisuuden oppiin vanhempien kunnioittamisesta. Kun Mulianilla buddhalaisessa uskomusperinteessä oli lisäksi kyky saada yhteys kuolleiden valtakuntaan, löysi ”Nälkäisten kummitusten kuukausi” nopeasti paikkansa vuotuisjuhlien kalenterissa. Kiinalaisen kuukalenterin seitsemännen kuun aikana helvettien portit avautuvat ja kummitukset vierailevat ihmisten maailmassa. Tärkein juhlapäivä on Zhong Yuan Jie, seitsemännen kuun viidestoista. Tänä vuonna se osuu länsimaisessa kalenterissa päivämäärälle 30.8.

Karman lahjomaton laki määrää, että jokaisella teolla on seurauksensa. Buddhalaisuuden ohjeet maallikolle ovat selkeät. Yksinkertaisimmillaan opetus kehottaa välttämään elävien olentojen vahingoittamista, varastamista, valehtelua ja pettämistä, ylenpalttisiin aistinautintoihin heittäytymistä ja huumaavien aineiden käyttöä. Kun rikkeitä tulee kuitenkin tehtyä, joutuu itse kukin niistä henkilökohtaisesti vastuuseen. Myötätuntoisinkaan jumalolento ei voi tekijää armahtaa. Hyvien tekojen tekeminen edesmenneen läheisen nimissä on kuitenkin periaatteessa mahdollista. Hyväntekeväisyys tai esimerkiksi pyhiinvaellus ja lahjoitukset tärkeille temppeleille kuuluvat olennaisena osana maallikkobuddhalaisuuden harjoittamiseen koulukunnasta riippumatta.

Kummituskuukauden aikana edesmenneitä perheenjäseniä kestitetään ruokatarjoilulla. Pöytään katetaan ylimääräinen lautanen. Myös kadunkulmiin ilmestyy pieniä ruokatarjottimia, joissa syömäpuikot ja nippu suitsukkeita on asetettu pystyyn riisiannokseen. Vainajien hyvinvoinnista huolehditaan lisäksi hankkimalla ”kummituskaupoista” paperista valmistettuja käyttö- ja ylellisyystavaroita, jotka poltetaan kaupunkien kaduille rakennetuissa rovioissa. Haudoille viedään kukkia, sekä vainajalle mieluisia juomia ja suitsukkeita. Monissa kaupungeissa kummituksia viihdytetään tanssi- ja musiikkiesityksillä. Inhimillinen yleisö jättää eturivin tuolit tyhjiksi, sillä ne on varattu kummituksille. Ohjelmistot vaihtelevat perinteisestä kiinalaisesta oopperaillasta vauhdikkaisiin rock-konsertteihin. Juhlakauden päätteeksi näkymättömät vieraat saatellaan takaisin tuonpuoleiseen jokiin laskettujen lyhtyveneiden valaistessa iltaa.

Zhongyan festivaalia juhlitaan kiinalaisissa yhteisöissä ympäri maailmaa. Esimerkiksi Singaporen Chinatown muuntautuu kokonaan eri maailmaksi kummitusjuhlan aikaan. Zhongyan on tärkeä merkkipäivä myös Japanissa, jossa elokuisen juhlan nimi on Obon

Teksti (c) Irene Wai Lwin Moe
Kuva, Tuonpuoleisessa hallitseva jumaluus Yan Wang, maalaus Valkoisen pilven temppelissä Beijingissä. Wikimedia Commons Public Domain.

Jätä kommentti