Romantiikkaa ja syntyvyyden säännöstelyä

intialainen_nukke
Teos:
  Intialainen marionettinukke  Tekniikka ja materiaali: Maalattu puu, kangas  Koko: korkeus 45 cm  Hankintapaikka ja -aika:  Agra, 1997
————————————————————————————————————
Intian suurimman osavaltion Rajasthanin kulttuuri tunnetaan parhaiten Jaipurin upeasta kiviarkkitehtuurista, ruhtinashovien miniatyyrimaalauksesta ja liekehtivästä musiikki- ja tanssiperinteestä. Osavaltion aarteisiin kuuluu myös omaperäinen Kathputli nukketeatteri. Kathputli tarkoittaa puusta tehtyä nukkea. Nukketeatteriperinteen arvellaan olevan Rajasthanissa noin 1000 vuotta vanhaa, sillä tanssiviin nukkeihin viitataan monissa kansansaduissa. Intialaiset lukeutuvatkin vanhimpiin nukketeatterin kehittäneisiin kansoihin. Rajasthanin hallitsijat olivat kautta vuosisatojen innokkaita taiteen ja käsityöläisten suojelijoita. Islaminuskoisten mogulihallitsijoiden aikana nukketeatteri hiipui, mutta nykyisin se on jälleen virkistynyt turismin myötä.

Kathputli-näytelmien aiheet liikkuivat legendoista satuihin ja edelleen sponsoreina toimineiden kuninkaallisten sukuhistorian ylistykseen. Tarkkaan valikoidut nukketeatterit toimivat hovissa viihdyttäen mm. hallitsijan lukuisia vaimoja, jotka eivät muutoin juuri liikkuneet palatsin seinien ulkopuolella. Niinpä esityksiin pujahtivat mukaan myös aikansa skandaalit ja kohu-uutiset sekä muodin viimeiset oikut. Naisväeltä näkymättömissä toimivan nukkemestarin laulaen ja kimeä-äänisillä repliikeillä kertomaa esitystä säesti orkesteri. Markkinatoreilla esiintyviin ryhmiin liittyi mukaan taikureita, akrobaatteja ja muita yleisön mielikuvitusta kiehtovia taiteilijoita. Nukkemestarin, samoin kuin muusikoiden ja muidenkin esiintyjien ammatti periytyi isältä pojalle. Perheen naisväki saattoi osallistua nukkien vaatetuksen ja korujen valmistamiseen.

kulkue_intia

Rajasthanilainen hääseurue. Nukketeatterin hahmot seikkailevat myös perinteisissä puuleluissa, jotka ovat suosittuja matkamuistoja. Sulhanen ratsastaa valkoisella hevosella, punaiseen puettu morsian on kantotuolissa. Seurueeseen kuuluu aina muusikoita ja tanssijoita. (Chennai, 2014)

Nukketeatterien tärkeimmät numerot olivat alun perin romanttisia klassikoita, kuten kaikkien intialaisten hyvin tuntema, alun perin n. 400-luvulta peräisin oleva näytelmä Shakuntala tai joku Krishna-jumalan lukuisista lemmekkäistä seikkailuista. Teatterilaiset ottivat Intian itsenäistymisen jälkeen 1950-luvulla ohjelmistoonsa myös yhteiskunnallisia aiheita. Näitä olivat mm. kysymykset kastilaitoksesta ja köyhien asemasta, tyttöjen perheille lankeavista suhteettomista myötäjäisistä tai lukutaidottomuudesta. Nuket näyttelivät myös merkittävää osaa 1960- ja 1970-lukujen syntyvyyden säännöstelyyn pyrkivässä kampanjassa erityisesti maaseudulla. Nuken kertomana ehkäisytieto ja tarina onnellisesta perheestä, jossa on vain kaksi lasta sopivat myös naisväen korville. Kenties opastus myös hyväksyttiin marionettien esittämän näytelmän muodossa helpommin kuin pääkaupungista saapuneen valtion virkamiehen kaaviokuvin havainnollistama luento ehkäisyvälineiden käytöstä.


KERÄILIJÄN VINKKI
Rajasthanilaisista nukeista on tullut koko Intian yhteistä kulttuuriperintöä. Nukkeja on tarjolla lähes kaikkialla, erityisesti suurkaupungeissa ja tärkeissä turistikohteissa, kuten Agrassa. Usein matkailijalle tarjotaan nukkeparia Taj Mahalin kuuluisan rakkaustarinan päähenkilöinä, Shah Jahanina ja Mumtaz Mahalina. Tämä on kuitenkin vain myyntikikka. Nukkeostoksilla kannattaa kiinnittää huomio ensisijaisesti käsityön laatuun. Myös Bengalissa on oma kiinnostava sauvanukkeperinteensä Beni Putul.

Artikkeli  ©  Irene Wai Lwin Moe
Kuvat  ©  Daniel Wai Lwin Moe

Munkki matkaseurana

munkkimatkalla_detailTeos:  Myanmarilainen munkki Shin Sivalia esittävä veistos  Tekniikka ja materiaali:  Maalattu puu  Koko: korkeus 26 cm, norsun pituus 16 cm  Hankintapaikka ja -aika:  Shwedagon pagodin käsityöläispaja, Yangon 1996
————————————————————————————————————
Myanmarin entisen pääkaupungin Yangonin kuuluisamman nähtävyyden, 100 metrin korkeuteen kurottavan kultaisen Shwedagon pagodin portaikot ovat lukuisien puuveistopajojen ja uskontoon liittyvien oheistuotteiden aarreaitta. Kuvan puuveistos on löydetty puuveistäjän työpajan hylättyjen puukappaleiden kasasta. Norsun päällä seisovan munkin kuva on osin rikki ja kärsinyt lisäksi trooppisten hyönteisten aiheuttamista tuhoista. Asiakas on tuonut vanhan patsaan puuveistäjälle malliksi, jonka mukaan tilaus on sitten tehty.

Myanmarin buddhalaisuus kuuluu ortodoksiseen Theravada-koulukuntaan. Uskonnossa tämä tarkoittaa pālin kielen käyttämistä seremoniallisena pyhänä kielenä. Taiteessa henkilögalleria rajautuu yleensä historialliseen Gotama Buddhaan ja hänen legendaansa läheisesti kuuluviin hahmoihin. Veistos esittää norsun päällä seisovaa munkkia, Shin Sivalia. Shin ei ole henkilön nimi, vaan kunnioittava etuliite, jota käytetään yksinomaan korkea-arvoisista buddhalaisista munkeista. Shin Sivalin legenda kertoo, että hän syntyi kuninkaalliseen perheeseen Nepalissa vietettyään kokonaista seitsemän vuotta äitinsä, kuningatar Suppavasan kohdussa. Poika osasi puhua jo vastasyntyneenä. Legendassa on siten yhtymäkohtia Gotama Buddhan legendan kanssa. Sivali liittyi munkkikuntaan Buddhan lähimmän oppilaan Sariputtan vihkimänä. Mielenkiintoinen historiallinen yksityiskohta on, että Shin Sivali tunnettiin Myanmarissa jo ennen buddhalaisuuden rantautumista kuningaskuntaan.

Shin Sivali esitetään aina munkin kaapuun puettuna, kädessään vaellussauva, almukulho, munkkien käyttämä pyöreä palmunlehtiviuhka ja rukousnauha. Esimerkkiveistoksen käsi on poikki, joten vaellussauva on poissa. Tässä munkki seisoo norsun päällä. Eläimen syöksyhampaat ovat kadonneet, mutta seikka, että niiden paikka on selvästi havaittavissa paljastaa asiakkaan syntymäpäivän: hän on syntynyt keskiviikkona, aamupäivällä. Myanmarissa horoskoopit ovat erittäin tärkeitä ihmisten arjessa. Horoskooppi perustuu kahdeksaan viikonpäivään, ei siis syntymäkuukauteen kuten Euroopassa tai syntymävuoteen, kuten kiinalaisperäisessä eläinhoroskoopissa. Viikonpäivistä keskiviikko jaetaan kahtia puolilta päivin. Syöksyhampailla varustettu norsu toimii silloin syntyneiden suojelijana ja onnea tuottavana amulettina.

Shin Sivali on matkalaisten ja kodin suojelija. Hänen arvellaan turvaavan kotia mm. tulipaloilta ja karkottavan varkaat. Buddhalaisuuden ikivanhoihin kirjoituksiin ja melko vaativaan abstraktiin filosofiaan liittyi jo varhain tavallista kansaa lähellä olevia hyväntahtoisia suojelijoita. Shin Sivali on Myanmarissa heistä kenties rakastetuin. Myanmarilaiset uskovat, ettei Shin Sivali ole ”oikeasti” kuollut, vaan valvoo uskovien hyvinvointia joltakin aistihavaintoja korkeammalta tasolta. Hänelle osoitettujen maallisten toiveiden voi siksi olettaa myös toteutuvan. Samantyyppisiä uskomuksia löytyy myös muualta Aasiasta, mm. Japanista, eivätkä käsitykset ole oikeastaan kovin kaukana katolisuuteen kuuluvasta pyhimysten palvonnastakaan.


KERÄILIJÄN VINKKI
Kuvan veistos on löydetty veistäjän pois heittämien puukappaleiden joukosta hänen työhuoneensa läheltä. Älä vie mitään esineitä mukanasi kysymättä ensin lupaa (ja hintaa) käsityöläiseltä tai mahdolliselta omistajalta. Asiasta voi syntyä kiistaa ja pahimmassa tapauksessa joudut selvittelemään juttua poliisin kanssa. Temppeleiltä, luostareista ja pagodeista ei missään tilanteessa saa irrottaa osia matkamuistoiksi. Antiikin ostaminen hämäräperäisiltä kauppiailta on rikos.

Tarina paimenpojasta

poikaharka
Teos:
  Vietnamilainen vesinukketeatterin nukke (pienoismalli)  Tekniikka ja materiaali:  Maalattu puu  Koko: korkeus 31 cm, puhvelihärän pituus 32 cm  Hankintapaikka ja -aika:  Ho Chi Minh City, Vietnam 2008
————————————————————————————————————
Tarina paimenpojasta on lähes 2000 vuotta vanha buddhalainen vertauskuva olemassaolon harhasta vapautusta etsivän ihmismielen matkasta. Tarina on kirjattu ylös ainakin Maha Gopalaka Suttaan ja muihin varhaisiin pyhiin teksteihin. Kuvallisen muotonsa tarina sai 1000-1100-luvulla, jolloin kiinalaiset mestarit alkoivat esittää Tarinaa paimenpojasta kymmenen maalauksen sarjana. Ensimmäisissä kuvissa paimenpoika etsii puhvelihärkäänsä ja huomaa sen jättämät jäljet maassa. Jälkiä seuraten hän löytää eläimen, mutta se ei suostu tottelemaan vaan pyrkii pakoon. Viimein paimen kesyttää härän ja ratsastaa kohti kotia huiluaan rauhoittavasti soittaen. Tarina jatkuu filosofisempaan suuntaan: aamun sarastaessa poika herää huomaamaan, ettei puhveli olekaan todellinen. Valaistuneena kaikkeus muuttuu siksi, mitä se todella on: tyhjää.

paimenjaharka

Vietnamilainen uudenvuoden (TET) kuva Paimenpojan tarinasta. Puupiirros on painettu Dong Hon kylässä, joka on viimeisiä perinteisen taidemuodon säilyttäjiä Vietnamissa

Kuva puhvelihärän selässä istuvasta paimenpojasta pitää sisällään koko tarinan. Ihminen etsii totuutta ja viisautta seuraamalla erilaisia polkuja, kunnes jäljet johdattavat hänet Itsen, oman levottoman Mielen luo. Mieli, villi puhvelihärkä, on kesytettävä ja sen voi tehdä vain ihminen itse. Buddhalaisuuden opetuksen mukaan voima Mielen taltuttamiseksi on meistä jokaisella. Ei ole mitään oppia tai jumaluutta joka rientäisi apuun. On vain Mieli ja Tahto. Erityisesti Zen-buddhalainen koulukunta omaksui vertauskuvan mielellään. Aihetta on käsitelty Kiinan, Japanin, Korean ja Vietnamin taiteessa runsaasti. Lännessä tarina tuli tutuksi viimeistään 1960-luvulla, kun kiinnostus Aasian kulttuureihin ja uskontoihin sai monien julkisuuden henkilöiden kautta muodin tunnusmerkkejä. Zen-filosofia kuuluu esimerkiksi yhdysvaltalaisen säveltäjän John Cagen (1912-1992) musiikissa.

Vesinukketeatteri on Vietnamin erikoisuus. Siinä puisia nukkeja liikutellaan vesialtaassa pitkien sauvojen varassa. Nukkien käsittelijät ovat katsomolta piilossa korkean bambuverhon takana. He työskentelevät seisoen vyötärön korkeudelle ulottuvassa vedessä. Näyttämön kulissina on usein palatsiarkkitehtuuria jäljittelevä rakennelma. Esitystä säestää orkesteri, jonka laulaja kertoo esitettävää tarinaa. Näytelmät ovat tavallisesti vanhoja kiinalaisia tai vietnamilaisia kansantarinoita. Aidot teatterinuket ovat suuria ja niiden käsittely vaatii sekä taitoa että voimaa. Puinen nukke voi painaa jopa 15 kg. Häikäisevät monen nuken synkronoidut tanssiesitykset ja tulta syöksevien lohikäärmeiden sukeltaminen veden alta ovat unohtumattomia elämyksiä. Teatterit Ho Chi Minhissä ja Hanoissa myyvät esitysten yhteydessä pienempiä nukkeja matkamuistoiksi.


KERÄILIJÄN VINKKI
Paimenpoika ja puhvelihärkä -aihelma on suosittu kautta Aasian. Keräilijä voi keskittää kokoelmansa vain yhden aiheen tai teeman ympärille. Vanha buddhalainen vertauskuva kattaa mahdollisuuksia kiinalaisista maalauksista japanilaiseen puupiirrokseen ja vietnamilaisista vesinukeista eri materiaaleista valmistettuihin veistoksiin.

Artikkeli  ©  Irene Wai Lwin Moe
Kuvat  ©  Daniel Wai Lwin Moe

Natsuo kävi täällä! Senjafudat keräilykohteena

susumeodoriTeos:  Kolme osakuvaa tanssivia hahmoja esittävästä senjafuda-sarjasta  Tekniikka:  Puupiirros  Yhden vedoksen koko: 95 x 142 mm  Hankintapaikka ja -aika:  Antikvariaatti Kiotossa, Japanissa 2013
————————————————————————————————————
Esiteltävä vedossarja pohjautuu mestaripuupiirtäjä Katsushika Hokusain (1760-1849) vuonna 1815 julkaisemaan kirjaan Hokusai Manga (vol. 3), joka kuvaa mm. Japanin perinteisiä kansantansseja. Nämä senjafudat kuvaavat Suzume Odoria eli ”Varpustanssia”, jonka muurarit kehittivät omaksi ilokseen uurastaessaan Sendain linnan rakennustyömaalla 1600-luvun alussa. Hokusain puupiirroksena painetun mangakirjan aukeamalla on 33 varpustanssin asentoa kuvattuna humoristisena liikesarjana. Miespuolisen tanssijan kasvot peittää pyöreä työläisten olkihattu. Tanssiva hahmo on pukeutunut lisäksi perinteiseen happii-takkiin ja fundoshi-lannevaatteeseen, joka jättää pakarat paljaaksi. Asu viittaa kansanomaiseen juhlapäivään, matsuriin, johon kuvan henkilö osallistuu vinhalla tanssillaan. Tanssijan kuvaikkunan vieressä vasemmalla on keräilyryhmän jäsenten nimiä. Niiden taustaksi on painettu kankaan kuviointia muistuttava pinta.

Senjafudat (joskus myös senshafuda) ovat buddhalaisille temppeleille tai shintopyhäköille jätettäviä ”käyntikortteja”. Nimi tarkoittaa kirjaimellisesti ”Tuhannen pyhäkön lappusta”. Senjafudien historiaa tunnetaan ainakin hienostuneesta hovikulttuurista muistetulta Heian-kaudelta (794-1182), jolloin buddhalaisuus oli vakiinnuttanut asemansa Japanissa. Alunperin puisen nimilapun oli tarkoitus toimia näkyvänä todisteena vierailusta temppelillä. Henkilökohtaisella senjafudalla oli myös toinen, uskontoon liittyvä tehtävä: senjafudan myötä pieni osa henkilöstä jäi ikäänkuin pysyvästi temppelille, jolloin hän sai sekä nauttia maallisen elämän iloista, että pysytellä symbolisesti uskonnon luoman pyhän tilan suojassa.

fudawoharu2

Fudalappunen liimattiin temppelin porttiin pitkän harjan avulla. Kuvan senjafuda sijoittuu Uenoon ja keräilysarjan pääsponsorin nimi Yamaguchi Shigeru on vedoksessa mukana suurilla kirjaimilla

Pyhiinvaellusmatkojen suosion kasvaessa Edo-kauden loppupuolella senjafudia ryhdyttiin valmistamaan puupiirroksina. Henkilön nimen yhteyteen sommiteltiin joskus myös kuva tai symboli, joka kertoi senjafudan painattajan persoonasta. Vähitellen kuva-aiheet monipuolistuivat ja niissä alkoi näkyä kauppiaiden (myös kauppojen) ja fudakeräilyä harrastavien ryhmien nimiä. Kauneimmista pyhäkkölipuista otettiin suuria painoksia ja niitä vaihdeltiin muiden harrastajien kesken.

natsuo

”Natsuo” -nimen senjafuda

1830-luvulla Japanissa toimi kolmisenkymmentä senjafuda-keräilyryhmää. Keräilijät olivat varakkaita kulttuurihenkilöitä, jotka myös usein kustansivat julkaistavia fudasarjoja. Senjafudat saivat Meiji-Taisho-kaudella (1868–1926) taiteellisesti entistä kunnianhimoisempia ja vaihtelevampia muotoja. Aiheet heijastelivat monia inhimillisen kiinnostuksen kohteita kuvaten mm. astrologisia eläimiä, kansantaidetta, leluja, kuuluisia maisemia ja kabuki-teatteria ukiyo-e tyyliin. Onkin selvää, että nämä senjafudat olivat tarkoitettu ensisijaisesti keräilijöille, ei temppeleiden seinille kiinnitettäviksi. Senjafuda-lappuja ei siksi voida oikeastaan luokitella uskonnollisten painotuotteiden ryhmään.

Monet varhaisen Edo-kauden matkailijat kiertelivät liimailemassa yksinkertaisia nimilappusiaan pyhäköille ilman sen syvällisempää hartautta. Saattoihan temppelille viety lappunen tuoda arkeen onnenkantamoisen, kukapa tietää. Samalle pyhäkölle matkattiin usein toisenkin kerran, katsomaan ja ilahtumaan oman senjafudan jälleennäkemisestä. Nykyisin lappusten liimaaminen temppeleille ja pyhäköille on kiellettyä.


KERÄILIJÄN VINKKI
Puupiirroksella painetut vanhat senjafudat ovat kiehtova ja varsin edullinenkin keräilykohde. Kokonaisen teemallisen fudasarjan tunnistaa sarjan alku- ja loppukuvasta. Ne poikkeavat yleensä sarjan muusta kuvailmaisusta ja niihin on merkitty myös sanat ”alku” ja ”loppu”, sekä keräilyryhmän nimi ja päiväys. Kokonaisia sarjoja on vaikea löytää ja ne ovat luonnollisesti kalliita. Puupiirroksella toteutetut senjafudat ovat kuitenkin yksittäisinäkin kauniita matkamuistoja. Japanissa niitä voi löytää antikvariaateista ja ukiyo-e puupiirrosten myyntipaikoista.

Artikkeli  ©  Irene Wai Lwin Moe
Kuvat  ©  Tuula Moilanen

Myanmarin tanssivat nuket

 

Teos:  Myanmarilainen marionettinukke  Tekniikka ja materiaali:  Maalattu puu  Koko: korkeus 40 cm  Hankintapaikka ja -aika:  Vas. lähikuvassa, Mandalay, 1994. Oik. Shwedagon pagodi, Yangon (Rangoon) 1987
————————————————————————————————————

Marionettinuket esittävät myanmarilaisen nukketeatterin Yokhte Pwen prinssiä (lähikuva) ja Nat-henkeä (oikealla). Nat-nukella on muinaisten kuninkaallisten korkeaa kruunua muistuttava päähine ja käytetyistä vaatekankaista ommeltu hieman kulunut asu paljettikoristeineen. Kasvot on maalattu perinteiden mukaan valkoisiksi. Oikeanpuoleisella, prinssiä esittävällä nukella on aidoista hiuksista rakennettu miesten perinteinen nutturakampaus. Miehiä esittävien nukkien kasvot meikataan voimakkaasti silmiä ja huulia korostaen, samoin kuin perinteisessä tanssiteatterissa ja Natpwe-esityksissä. Natpwe on animistinen tanssirituaali. Kuvan marionetit ovat matkailijoille valmistettuja muistoesineitä. Niiden jäsenet liikkuvat, mutta niitä ei ole tarkoitettu esityksessä käytettäviksi, monimutkaisella nyörityksellä ja lukuisilla liikkuvilla osilla varustetuiksi teatterinukeiksi.

Marionettiteatteri on tärkeä osa Myanmarin (Burman) perinteistä kulttuuria. Marionettien nykivät liikkeet ovat edelleen osa ihmisten esittämän klassisen tanssiteatterin estetiikkaa. Ennen brittien siirtomaa-aikaa kuningashuoneen virkamiehistöön kuului erityinen Nukketeatteriministeri, joka huolehti arvostetun taidemuodon korkeatasoisuudesta. Kuninkaallisen ajan antiikkinukkeja ei Myanmarissa ole säilynyt, mutta 1990-luvulla taidemuoto koki renessanssin muutamien asialleen omistautuneiden teatterien ponnistelujen tuloksena. Aidot teatterinuket ovat melko suurikokoisia ja painavia. Niiden asut jäljittelevät muinaisten kuninkaallisten hoviasuja. Nuket ovat aina sukupuolellisia.

Nukketeatteriesitykset ja ihmisten esittämä tanssiteatteri alkavat aina ruokalahjojen tarjoamisella Nat-hengille ja naispuolisen Nat-papittaren Natkadawn tanssilla. Näytelmät ovat katkelmia tunnetuista vanhoista legendoista ja kansanomaisista tarinoista. Teatteriseurue saattaa myös kehitellä esityksiin komediallisia sketsejä, jotka kommentoivat piilotetusti poliittista tilannetta. Nukketeatterilla oli sama tehtävä myös itsevaltaisten kuninkaiden aikana: kuninkaalle voitiin esittää epäkohtia ja valituksia vaikkapa korruptiosta nuken välityksellä näyttelijän joutumatta itse vaaralliseen tilanteeseen. Eläimiä esittävien nukkien näytelmät liittyvät löyhästi buddhalaisiin Jataka-tarinoihin, Buddhan aikaisemmista elämistä kertoviin faabeleihin.

Myanmarilainen klassinen tanssi jäljittelee nukkien nykiviä liikkeitä:
KATSO VIDEO


KERÄILIJÄN VINKKI
Keräilijälle tärkeä tieto on hankintoja tehdessä kysymys, onko nukke ns. ”tanssiva nukke” (dancing puppet) vai ”riippuva nukke” (hanging puppet). Tanssiva nukke on aina kalliimpi, sillä sen valmistaminen ja nyöritys on haastavaa. Lisäksi nuken kasvojen ja vartalon väritys on tärkeä: perinteisesti nuket maalattiin valkoisiksi. Turistien kysyntään on kuitenkin vastattu maalaamalla nuken kasvot ruskeiksi. Nukkien koko on myös huomattavasti pienentynyt viimeisten 20-30 vuoden aikana. Nykyisin turistimarkkinoilla on tarjolla runsaasti koristeellisia 15-25 cm korkeita matkamuistonukkeja.

Artikkeli  ©  Irene Wai Lwin Moe
Kuvat  ©  Daniel Wai Lwin Moe

Leijonakoira kodinturvajoukoissa

shishi_kiina
Teos:
  Kaksi kiinalaista onnen symbolia  Tekniikka:  Lasitettu keramiikka  Koko: korkeus 12 cm, pituus 15 cm  Hankintapaikka ja -aika:  Feng shui -kauppa Singaporessa 2007
————————————————————————————————————

Kuvan olento on hyvän onnen ja menestyksen suojelija. Se on yhdistelmä useasta eläimestä. Tässä esimerkkiveistoksessa eläimellä on lohikäärmeen pää, jossa on kauriin sarvet. Roteva vihreäksi lasitettu vartalo on suomupeitteinen kuten lohikäärmeellä. Hahmon raajat ovat nekin suomujen peittämät, mutta ne päätyvät leijonan pitkäkyntisiin käpäliin. Selkää peittää pitkä, palatsin lemmikkikoirien turkkia muistuttava karva ja häntä on kohotettu kippuraksi, kuten koiralla. Terävät hampaat paljastavassa kidassa on onnea tuottava kolikko. Se kantaa kolmea kolikkoa myös selässään. Kolikot paljastavat, että pienen veistoksen on tarkoitus turvata kodin tai liikeyrityksen menestys. Eläin voidaan lukea temppeleitäkin vartioivien shishi-leijonakoirien luokkaan, vaikka sillä on myös piirteitä buddhalaiseen mytologiaan kuuluvasta qilinistä.

okinawa_shishi

Savesta muotoiltu shishi-koira Okinawalta. Valmistuspajan nimipainauma löytyy koiran vatsapuolelta. Pituus 8 cm, korkeus 5 cm

Myyttisen eläinten tehtävänä on yleensä suojella pyhäkköä, luostaria ja palatsia, tai kotia ja liikeyritystä. Tavallisimpia keisarillisten rakennusten tai buddhalaisten pyhäkköjen suojelijoita ovat suurikokoiset shishit. Temppelivartijan roolissa niitä kutsutaan lännessä nimellä fo-koirat tai ”Buddhan leijonat”. Vartijaeläimien olemus vaihtelee tekijästä ja esineen tarkoituksesta riippuen ”koiramaiseen” tai ”leijonamaiseen” suuntaan. Eläimen lähtökohtana ovat tiibetiläiset shih tzu -koirat, joiden leppoisa olemus yhdistettiin buddhalaisuudessa tärkeään leijonan symboliikkaan. Leijona ei kuulu Kiinan alkuperäiseen eläimistöön, mutta niitä tuotiin lahjoina keisareille eri puolilta Kiinan sotilasmahdin levittäytyessä laajalle. Leijona asettuu mainiosti palatsin vartijan rooliin, vaikka siihen taiteessa sekoittuukin useita piirteitä kesystä koirasta. Shih tzu -koiria pidettiin lemmikkeinä buddhalaisissa luostareissa Tiibetissä. Niitä lahjoitettiin Kiinan keisareille, josta koiramaiset piirteet sitten siirtyivät myyttisen vartijan hahmossa taiteeseen. Tarina kertoo, että shishi-hahmo matkasi Japaniin kiinalaisten lähettiläiden mukana. Suojelevat leijona-koirat esiintyvät niin Japanin kuvataiteessa kuin temppeliarkkitehtuurissakin.

hokusai_shishi

Katsushika Hokusain leijonakoirat, puupiirros. Tarina kertoo, että Hokusai oli huolissaan tyttärenpoikansa holtittomasta elämäntavasta. Hän piirsi shishi-leijonakoiria joka päivä vuosien 1842-1843 välisenä aikana onnettomuuksilta suojaaviksi amuleteiksi. Taiteilijan tytär kokosi 86 kuvaa albumiksi Hokusain kustantajalle 1847.


KERÄILIJÄN VINKKI
Ikivanha kaupunkien ja kotien suunnittelua määrittävä, taolaisten alkemistien ja oppineiden harjoittama feng shui elää voimakkaana kiinalaisessa maailmassa. Siitä on tullut suosittua myös lännessä. Feng shuihin liittyvää esineistöä myydään erikoisliikkeissä mm. Singaporessa ja muissa suurkaupungeissa, joissa on runsaasti kiinalaista väestöä.

Artikkeli  ©  Irene Wai Lwin Moe
Kuvat  ©  Tuula Moilanen ja Daniel Wai Lwin Moe

Onnea ja menestystä Uuteen Vuoteen!

bty

Teos:  Kiinalainen uudenvuoden onnenvedos  Tekniikka:  Puupiirros ohuelle käsintehdylle paperille  Koko: 30 x 45 cm  Hankintapaikka ja -aika:  Antikvariaatti-markkinat Kiotossa, Japanissa 2002
————————————————————————————————————
Uudenvuoden kuvat alleviivaavat inhimillisiä toiveita onnesta, menestyksestä ja terveydestä. Tässä kuvassa esiintyy vaurauden ja taloudellisen menestyksen suojelija Luxing (Lu Xing) kahden lapsen ja vartijoidensa kanssa. Jumaluuden toivotaan turvaavan kodin ja perheyrityksen onnen tulevan vuoden aikana. Vedoksen alareunassa on seuraavat kirjainmerkit (vapaa käännös): Shēngyì xīnglóng tōng sìhǎi / Cáiyuán màoshèng dá sānjiāng = Suurta menestystä liike-elämässä yli neljän meren / Saavutetun varallisuuden kasvua ja onnea yli kolmen joen.

Luxing on yksi kiinalaisille tärkeästä kolmen jumaluuden, Kolmen Tähden (Sanxing) joukosta. Kädessään jumalalla on ruyi, myyttinen hyvän onnen talismaani. Ruyissä on tyypillisesti pitkä, s-kaaren muotoinen varsi. Se päätyy pilvenmuotoiseen koristeeseen, joka tulkitaan usein myös lingzhi sieneksi. Ruyi tarkoittaa suomeksi ”kuten haluatte”, joten sillä on voimallinen toiveita toteuttava mahti. Ruyi edustaa siten myös hallitsijan ehdotonta valtaa yli kansalaisten.

Luxing on myös opiskelijoiden suosikkijumaluus. Hän turvaa mm. menestymisen lopputenteissä. Kaksi muuta suojelijaa ovat Fu – onnen jumaluus (Jupiter) ja Shou – pitkäikäisyyden jumala (Canopus). Kaikki kolme tähteä löytyvät yötaivaalta. Luxing isännöi Ison Karhun tähdistöä. Jumaluuden molemmin puolin kuvatut pyöreäposkiset poikalapset ovat erilaisten toivomuskuvien tärkeimpiä aiheita. Motiivilla on ikivanhat juuret esi-isien palvontarituaaleissa, jossa perheen vanhin poika huolehtii perheestä ja edesmenneiden sukulaisten muistamisesta.

Nianhuat, uudenvuoden kuvat ovat koristaneet kiinalaisia koteja vuosisatojen ajan. Nimitys nianhua on peräisin vasta 1800-luvulta. Niitä edelsivät zhihuat, paperikuvat, jotka voidaan jäljittää ainakin 400-luvulle jaa, jolloin erilaisia taolaisia ja buddhalaisia amulettikuvia ryhdyttiin valmistamaan puupiirrosmenetelmällä luostareissa. Zhihuat olivat kirjallisten lähteiden mukaan kodin suojelijoiden kuvia Song-kaudella 960-1279, mutta arkiselle paperille painettuina niistä ei luonnollisesti ole säilynyt yhtäkään esimerkkiä. Varmoja dokumentteja on vasta Ming-dynastian ajalta 1368-1644, jolloin puupiirroskuviin lisättiin nianhua-kuville ominaisia onnen ja menestyksen symboleita.

rotat_amuletti

Rottaneidon häät. Vanha opettavainen tarina aviomiehen hyvästä valinnasta kuuluu nianhua-aiheisiin.

Värilliset puupiirrokset kehittyivät 1500-1600-lukujen vaihteessa. Uudenvuoden kuvien kultakausi ajoittuu 1700-luvulle, jolloin käsityöläisperheet ryhtyivät tuottamaan puupiirroksia kasvavan kysynnän tarpeisiin. Aihevalikoima laajeni teatterista ja kirjallisuudesta tuttuihin kertoviin kuvaelmiin. Koska nianhuan pääasiallinen tehtävä oli koristella juhlaan valmistuva koti, kuvat kehittyivät värikkäiksi ja koristeellisiksi. Kuva sijoitetaan kodissa siten, että se asettuu ruokapöytään päin, hieman istuvia ihmisiä korkeammalle ripustettuina.

Katso YouTube video:  Yamg Luoshui  on perinteisten kiinalaisten uudenvuoden kuvien valmistaja jo 19. sukupolvessa. Nyt 89-vuotias taiteilija on työskennellyt puupiirtäjänä koko elämänsä. Hän toivoo elämäntyölleen ja vanhalle perinteelle jatkajaa omista pojistaan. Klikkaa Yamg Luoshuin valloittava kertomus esiin tästä:  VIDEO


KERÄILIJÄN VINKKI
Kiinalaisen uudenvuoden vietto on tullut tutuksi myös suomalaisille. Näyttävien ja äänekkäiden juhlallisuuksien julkisivun takaa löytyy iloinen perhejuhla. Kiinassa ja kiinalaisen kulttuurin vahvalla vaikutusalueella, esimerkiksi Vietnamissa matkaileva tutustuu varmasti myös juhlaan liittyvään esineistöön. Paras tapa tukea vanhan puupiirrostaidon säilymistä on hankkia aito, käsinpainettu uudenvuoden kuva suoraan käsityöläismestarilta.

Artikkeli  ©  Irene Wai Lwin Moe
Kuvat  ©  Tuula Moilanen