Tarina paimenpojasta

poikaharka
Teos:
  Vietnamilainen vesinukketeatterin nukke (pienoismalli)  Tekniikka ja materiaali:  Maalattu puu  Koko: korkeus 31 cm, puhvelihärän pituus 32 cm  Hankintapaikka ja -aika:  Ho Chi Minh City, Vietnam 2008
————————————————————————————————————
Tarina paimenpojasta on lähes 2000 vuotta vanha buddhalainen vertauskuva olemassaolon harhasta vapautusta etsivän ihmismielen matkasta. Tarina on kirjattu ylös ainakin Maha Gopalaka Suttaan ja muihin varhaisiin pyhiin teksteihin. Kuvallisen muotonsa tarina sai 1000-1100-luvulla, jolloin kiinalaiset mestarit alkoivat esittää Tarinaa paimenpojasta kymmenen maalauksen sarjana. Ensimmäisissä kuvissa paimenpoika etsii puhvelihärkäänsä ja huomaa sen jättämät jäljet maassa. Jälkiä seuraten hän löytää eläimen, mutta se ei suostu tottelemaan vaan pyrkii pakoon. Viimein paimen kesyttää härän ja ratsastaa kohti kotia huiluaan rauhoittavasti soittaen. Tarina jatkuu filosofisempaan suuntaan: aamun sarastaessa poika herää huomaamaan, ettei puhveli olekaan todellinen. Valaistuneena kaikkeus muuttuu siksi, mitä se todella on: tyhjää.

paimenjaharka

Vietnamilainen uudenvuoden (TET) kuva Paimenpojan tarinasta. Puupiirros on painettu Dong Hon kylässä, joka on viimeisiä perinteisen taidemuodon säilyttäjiä Vietnamissa

Kuva puhvelihärän selässä istuvasta paimenpojasta pitää sisällään koko tarinan. Ihminen etsii totuutta ja viisautta seuraamalla erilaisia polkuja, kunnes jäljet johdattavat hänet Itsen, oman levottoman Mielen luo. Mieli, villi puhvelihärkä, on kesytettävä ja sen voi tehdä vain ihminen itse. Buddhalaisuuden opetuksen mukaan voima Mielen taltuttamiseksi on meistä jokaisella. Ei ole mitään oppia tai jumaluutta joka rientäisi apuun. On vain Mieli ja Tahto. Erityisesti Zen-buddhalainen koulukunta omaksui vertauskuvan mielellään. Aihetta on käsitelty Kiinan, Japanin, Korean ja Vietnamin taiteessa runsaasti. Lännessä tarina tuli tutuksi viimeistään 1960-luvulla, kun kiinnostus Aasian kulttuureihin ja uskontoihin sai monien julkisuuden henkilöiden kautta muodin tunnusmerkkejä. Zen-filosofia kuuluu esimerkiksi yhdysvaltalaisen säveltäjän John Cagen (1912-1992) musiikissa.

Vesinukketeatteri on Vietnamin erikoisuus. Siinä puisia nukkeja liikutellaan vesialtaassa pitkien sauvojen varassa. Nukkien käsittelijät ovat katsomolta piilossa korkean bambuverhon takana. He työskentelevät seisoen vyötärön korkeudelle ulottuvassa vedessä. Näyttämön kulissina on usein palatsiarkkitehtuuria jäljittelevä rakennelma. Esitystä säestää orkesteri, jonka laulaja kertoo esitettävää tarinaa. Näytelmät ovat tavallisesti vanhoja kiinalaisia tai vietnamilaisia kansantarinoita. Aidot teatterinuket ovat suuria ja niiden käsittely vaatii sekä taitoa että voimaa. Puinen nukke voi painaa jopa 15 kg. Häikäisevät monen nuken synkronoidut tanssiesitykset ja tulta syöksevien lohikäärmeiden sukeltaminen veden alta ovat unohtumattomia elämyksiä. Teatterit Ho Chi Minhissä ja Hanoissa myyvät esitysten yhteydessä pienempiä nukkeja matkamuistoiksi.


KERÄILIJÄN VINKKI
Paimenpoika ja puhvelihärkä -aihelma on suosittu kautta Aasian. Keräilijä voi keskittää kokoelmansa vain yhden aiheen tai teeman ympärille. Vanha buddhalainen vertauskuva kattaa mahdollisuuksia kiinalaisista maalauksista japanilaiseen puupiirrokseen ja vietnamilaisista vesinukeista eri materiaaleista valmistettuihin veistoksiin.

Artikkeli  ©  Irene Wai Lwin Moe
Kuvat  ©  Daniel Wai Lwin Moe

Natsuo kävi täällä! Senjafudat keräilykohteena

susumeodoriTeos:  Kolme osakuvaa tanssivia hahmoja esittävästä senjafuda-sarjasta  Tekniikka:  Puupiirros  Yhden vedoksen koko: 95 x 142 mm  Hankintapaikka ja -aika:  Antikvariaatti Kiotossa, Japanissa 2013
————————————————————————————————————
Esiteltävä vedossarja pohjautuu mestaripuupiirtäjä Katsushika Hokusain (1760-1849) vuonna 1815 julkaisemaan kirjaan Hokusai Manga (vol. 3), joka kuvaa mm. Japanin perinteisiä kansantansseja. Nämä senjafudat kuvaavat Suzume Odoria eli ”Varpustanssia”, jonka muurarit kehittivät omaksi ilokseen uurastaessaan Sendain linnan rakennustyömaalla 1600-luvun alussa. Hokusain puupiirroksena painetun mangakirjan aukeamalla on 33 varpustanssin asentoa kuvattuna humoristisena liikesarjana. Miespuolisen tanssijan kasvot peittää pyöreä työläisten olkihattu. Tanssiva hahmo on pukeutunut lisäksi perinteiseen happii-takkiin ja fundoshi-lannevaatteeseen, joka jättää pakarat paljaaksi. Asu viittaa kansanomaiseen juhlapäivään, matsuriin, johon kuvan henkilö osallistuu vinhalla tanssillaan. Tanssijan kuvaikkunan vieressä vasemmalla on keräilyryhmän jäsenten nimiä. Niiden taustaksi on painettu kankaan kuviointia muistuttava pinta.

Senjafudat (joskus myös senshafuda) ovat buddhalaisille temppeleille tai shintopyhäköille jätettäviä ”käyntikortteja”. Nimi tarkoittaa kirjaimellisesti ”Tuhannen pyhäkön lappusta”. Senjafudien historiaa tunnetaan ainakin hienostuneesta hovikulttuurista muistetulta Heian-kaudelta (794-1182), jolloin buddhalaisuus oli vakiinnuttanut asemansa Japanissa. Alunperin puisen nimilapun oli tarkoitus toimia näkyvänä todisteena vierailusta temppelillä. Henkilökohtaisella senjafudalla oli myös toinen, uskontoon liittyvä tehtävä: senjafudan myötä pieni osa henkilöstä jäi ikäänkuin pysyvästi temppelille, jolloin hän sai sekä nauttia maallisen elämän iloista, että pysytellä symbolisesti uskonnon luoman pyhän tilan suojassa.

fudawoharu2

Fudalappunen liimattiin temppelin porttiin pitkän harjan avulla. Kuvan senjafuda sijoittuu Uenoon ja keräilysarjan pääsponsorin nimi Yamaguchi Shigeru on vedoksessa mukana suurilla kirjaimilla

Pyhiinvaellusmatkojen suosion kasvaessa Edo-kauden loppupuolella senjafudia ryhdyttiin valmistamaan puupiirroksina. Henkilön nimen yhteyteen sommiteltiin joskus myös kuva tai symboli, joka kertoi senjafudan painattajan persoonasta. Vähitellen kuva-aiheet monipuolistuivat ja niissä alkoi näkyä kauppiaiden (myös kauppojen) ja fudakeräilyä harrastavien ryhmien nimiä. Kauneimmista pyhäkkölipuista otettiin suuria painoksia ja niitä vaihdeltiin muiden harrastajien kesken.

natsuo

”Natsuo” -nimen senjafuda

1830-luvulla Japanissa toimi kolmisenkymmentä senjafuda-keräilyryhmää. Keräilijät olivat varakkaita kulttuurihenkilöitä, jotka myös usein kustansivat julkaistavia fudasarjoja. Senjafudat saivat Meiji-Taisho-kaudella (1868–1926) taiteellisesti entistä kunnianhimoisempia ja vaihtelevampia muotoja. Aiheet heijastelivat monia inhimillisen kiinnostuksen kohteita kuvaten mm. astrologisia eläimiä, kansantaidetta, leluja, kuuluisia maisemia ja kabuki-teatteria ukiyo-e tyyliin. Onkin selvää, että nämä senjafudat olivat tarkoitettu ensisijaisesti keräilijöille, ei temppeleiden seinille kiinnitettäviksi. Senjafuda-lappuja ei siksi voida oikeastaan luokitella uskonnollisten painotuotteiden ryhmään.

Monet varhaisen Edo-kauden matkailijat kiertelivät liimailemassa yksinkertaisia nimilappusiaan pyhäköille ilman sen syvällisempää hartautta. Saattoihan temppelille viety lappunen tuoda arkeen onnenkantamoisen, kukapa tietää. Samalle pyhäkölle matkattiin usein toisenkin kerran, katsomaan ja ilahtumaan oman senjafudan jälleennäkemisestä. Nykyisin lappusten liimaaminen temppeleille ja pyhäköille on kiellettyä.


KERÄILIJÄN VINKKI
Puupiirroksella painetut vanhat senjafudat ovat kiehtova ja varsin edullinenkin keräilykohde. Kokonaisen teemallisen fudasarjan tunnistaa sarjan alku- ja loppukuvasta. Ne poikkeavat yleensä sarjan muusta kuvailmaisusta ja niihin on merkitty myös sanat ”alku” ja ”loppu”, sekä keräilyryhmän nimi ja päiväys. Kokonaisia sarjoja on vaikea löytää ja ne ovat luonnollisesti kalliita. Puupiirroksella toteutetut senjafudat ovat kuitenkin yksittäisinäkin kauniita matkamuistoja. Japanissa niitä voi löytää antikvariaateista ja ukiyo-e puupiirrosten myyntipaikoista.

Artikkeli  ©  Irene Wai Lwin Moe
Kuvat  ©  Tuula Moilanen

Myanmarin tanssivat nuket

 

Teos:  Myanmarilainen marionettinukke  Tekniikka ja materiaali:  Maalattu puu  Koko: korkeus 40 cm  Hankintapaikka ja -aika:  Vas. lähikuvassa, Mandalay, 1994. Oik. Shwedagon pagodi, Yangon (Rangoon) 1987
————————————————————————————————————

Marionettinuket esittävät myanmarilaisen nukketeatterin Yokhte Pwen prinssiä (lähikuva) ja Nat-henkeä (oikealla). Nat-nukella on muinaisten kuninkaallisten korkeaa kruunua muistuttava päähine ja käytetyistä vaatekankaista ommeltu hieman kulunut asu paljettikoristeineen. Kasvot on maalattu perinteiden mukaan valkoisiksi. Oikeanpuoleisella, prinssiä esittävällä nukella on aidoista hiuksista rakennettu miesten perinteinen nutturakampaus. Miehiä esittävien nukkien kasvot meikataan voimakkaasti silmiä ja huulia korostaen, samoin kuin perinteisessä tanssiteatterissa ja Natpwe-esityksissä. Natpwe on animistinen tanssirituaali. Kuvan marionetit ovat matkailijoille valmistettuja muistoesineitä. Niiden jäsenet liikkuvat, mutta niitä ei ole tarkoitettu esityksessä käytettäviksi, monimutkaisella nyörityksellä ja lukuisilla liikkuvilla osilla varustetuiksi teatterinukeiksi.

Marionettiteatteri on tärkeä osa Myanmarin (Burman) perinteistä kulttuuria. Marionettien nykivät liikkeet ovat edelleen osa ihmisten esittämän klassisen tanssiteatterin estetiikkaa. Ennen brittien siirtomaa-aikaa kuningashuoneen virkamiehistöön kuului erityinen Nukketeatteriministeri, joka huolehti arvostetun taidemuodon korkeatasoisuudesta. Kuninkaallisen ajan antiikkinukkeja ei Myanmarissa ole säilynyt, mutta 1990-luvulla taidemuoto koki renessanssin muutamien asialleen omistautuneiden teatterien ponnistelujen tuloksena. Aidot teatterinuket ovat melko suurikokoisia ja painavia. Niiden asut jäljittelevät muinaisten kuninkaallisten hoviasuja. Nuket ovat aina sukupuolellisia.

Nukketeatteriesitykset ja ihmisten esittämä tanssiteatteri alkavat aina ruokalahjojen tarjoamisella Nat-hengille ja naispuolisen Nat-papittaren Natkadawn tanssilla. Näytelmät ovat katkelmia tunnetuista vanhoista legendoista ja kansanomaisista tarinoista. Teatteriseurue saattaa myös kehitellä esityksiin komediallisia sketsejä, jotka kommentoivat piilotetusti poliittista tilannetta. Nukketeatterilla oli sama tehtävä myös itsevaltaisten kuninkaiden aikana: kuninkaalle voitiin esittää epäkohtia ja valituksia vaikkapa korruptiosta nuken välityksellä näyttelijän joutumatta itse vaaralliseen tilanteeseen. Eläimiä esittävien nukkien näytelmät liittyvät löyhästi buddhalaisiin Jataka-tarinoihin, Buddhan aikaisemmista elämistä kertoviin faabeleihin.

Myanmarilainen klassinen tanssi jäljittelee nukkien nykiviä liikkeitä:
KATSO VIDEO


KERÄILIJÄN VINKKI
Keräilijälle tärkeä tieto on hankintoja tehdessä kysymys, onko nukke ns. ”tanssiva nukke” (dancing puppet) vai ”riippuva nukke” (hanging puppet). Tanssiva nukke on aina kalliimpi, sillä sen valmistaminen ja nyöritys on haastavaa. Lisäksi nuken kasvojen ja vartalon väritys on tärkeä: perinteisesti nuket maalattiin valkoisiksi. Turistien kysyntään on kuitenkin vastattu maalaamalla nuken kasvot ruskeiksi. Nukkien koko on myös huomattavasti pienentynyt viimeisten 20-30 vuoden aikana. Nykyisin turistimarkkinoilla on tarjolla runsaasti koristeellisia 15-25 cm korkeita matkamuistonukkeja.

Artikkeli  ©  Irene Wai Lwin Moe
Kuvat  ©  Daniel Wai Lwin Moe

Leijonakoira kodinturvajoukoissa

shishi_kiina
Teos:
  Kaksi kiinalaista onnen symbolia  Tekniikka:  Lasitettu keramiikka  Koko: korkeus 12 cm, pituus 15 cm  Hankintapaikka ja -aika:  Feng shui -kauppa Singaporessa 2007
————————————————————————————————————

Kuvan olento on hyvän onnen ja menestyksen suojelija. Se on yhdistelmä useasta eläimestä. Tässä esimerkkiveistoksessa eläimellä on lohikäärmeen pää, jossa on kauriin sarvet. Roteva vihreäksi lasitettu vartalo on suomupeitteinen kuten lohikäärmeellä. Hahmon raajat ovat nekin suomujen peittämät, mutta ne päätyvät leijonan pitkäkyntisiin käpäliin. Selkää peittää pitkä, palatsin lemmikkikoirien turkkia muistuttava karva ja häntä on kohotettu kippuraksi, kuten koiralla. Terävät hampaat paljastavassa kidassa on onnea tuottava kolikko. Se kantaa kolmea kolikkoa myös selässään. Kolikot paljastavat, että pienen veistoksen on tarkoitus turvata kodin tai liikeyrityksen menestys. Eläin voidaan lukea temppeleitäkin vartioivien shishi-leijonakoirien luokkaan, vaikka sillä on myös piirteitä buddhalaiseen mytologiaan kuuluvasta qilinistä.

okinawa_shishi

Savesta muotoiltu shishi-koira Okinawalta. Valmistuspajan nimipainauma löytyy koiran vatsapuolelta. Pituus 8 cm, korkeus 5 cm

Myyttisen eläinten tehtävänä on yleensä suojella pyhäkköä, luostaria ja palatsia, tai kotia ja liikeyritystä. Tavallisimpia keisarillisten rakennusten tai buddhalaisten pyhäkköjen suojelijoita ovat suurikokoiset shishit. Temppelivartijan roolissa niitä kutsutaan lännessä nimellä fo-koirat tai ”Buddhan leijonat”. Vartijaeläimien olemus vaihtelee tekijästä ja esineen tarkoituksesta riippuen ”koiramaiseen” tai ”leijonamaiseen” suuntaan. Eläimen lähtökohtana ovat tiibetiläiset shih tzu -koirat, joiden leppoisa olemus yhdistettiin buddhalaisuudessa tärkeään leijonan symboliikkaan. Leijona ei kuulu Kiinan alkuperäiseen eläimistöön, mutta niitä tuotiin lahjoina keisareille eri puolilta Kiinan sotilasmahdin levittäytyessä laajalle. Leijona asettuu mainiosti palatsin vartijan rooliin, vaikka siihen taiteessa sekoittuukin useita piirteitä kesystä koirasta. Shih tzu -koiria pidettiin lemmikkeinä buddhalaisissa luostareissa Tiibetissä. Niitä lahjoitettiin Kiinan keisareille, josta koiramaiset piirteet sitten siirtyivät myyttisen vartijan hahmossa taiteeseen. Tarina kertoo, että shishi-hahmo matkasi Japaniin kiinalaisten lähettiläiden mukana. Suojelevat leijona-koirat esiintyvät niin Japanin kuvataiteessa kuin temppeliarkkitehtuurissakin.

hokusai_shishi

Katsushika Hokusain leijonakoirat, puupiirros. Tarina kertoo, että Hokusai oli huolissaan tyttärenpoikansa holtittomasta elämäntavasta. Hän piirsi shishi-leijonakoiria joka päivä vuosien 1842-1843 välisenä aikana onnettomuuksilta suojaaviksi amuleteiksi. Taiteilijan tytär kokosi 86 kuvaa albumiksi Hokusain kustantajalle 1847.


KERÄILIJÄN VINKKI
Ikivanha kaupunkien ja kotien suunnittelua määrittävä, taolaisten alkemistien ja oppineiden harjoittama feng shui elää voimakkaana kiinalaisessa maailmassa. Siitä on tullut suosittua myös lännessä. Feng shuihin liittyvää esineistöä myydään erikoisliikkeissä mm. Singaporessa ja muissa suurkaupungeissa, joissa on runsaasti kiinalaista väestöä.

Artikkeli  ©  Irene Wai Lwin Moe
Kuvat  ©  Tuula Moilanen ja Daniel Wai Lwin Moe

Onnea ja menestystä Uuteen Vuoteen!

bty

Teos:  Kiinalainen uudenvuoden onnenvedos  Tekniikka:  Puupiirros ohuelle käsintehdylle paperille  Koko: 30 x 45 cm  Hankintapaikka ja -aika:  Antikvariaatti-markkinat Kiotossa, Japanissa 2002
————————————————————————————————————
Uudenvuoden kuvat alleviivaavat inhimillisiä toiveita onnesta, menestyksestä ja terveydestä. Tässä kuvassa esiintyy vaurauden ja taloudellisen menestyksen suojelija Luxing (Lu Xing) kahden lapsen ja vartijoidensa kanssa. Jumaluuden toivotaan turvaavan kodin ja perheyrityksen onnen tulevan vuoden aikana. Vedoksen alareunassa on seuraavat kirjainmerkit (vapaa käännös): Shēngyì xīnglóng tōng sìhǎi / Cáiyuán màoshèng dá sānjiāng = Suurta menestystä liike-elämässä yli neljän meren / Saavutetun varallisuuden kasvua ja onnea yli kolmen joen.

Luxing on yksi kiinalaisille tärkeästä kolmen jumaluuden, Kolmen Tähden (Sanxing) joukosta. Kädessään jumalalla on ruyi, myyttinen hyvän onnen talismaani. Ruyissä on tyypillisesti pitkä, s-kaaren muotoinen varsi. Se päätyy pilvenmuotoiseen koristeeseen, joka tulkitaan usein myös lingzhi sieneksi. Ruyi tarkoittaa suomeksi ”kuten haluatte”, joten sillä on voimallinen toiveita toteuttava mahti. Ruyi edustaa siten myös hallitsijan ehdotonta valtaa yli kansalaisten.

Luxing on myös opiskelijoiden suosikkijumaluus. Hän turvaa mm. menestymisen lopputenteissä. Kaksi muuta suojelijaa ovat Fu – onnen jumaluus (Jupiter) ja Shou – pitkäikäisyyden jumala (Canopus). Kaikki kolme tähteä löytyvät yötaivaalta. Luxing isännöi Ison Karhun tähdistöä. Jumaluuden molemmin puolin kuvatut pyöreäposkiset poikalapset ovat erilaisten toivomuskuvien tärkeimpiä aiheita. Motiivilla on ikivanhat juuret esi-isien palvontarituaaleissa, jossa perheen vanhin poika huolehtii perheestä ja edesmenneiden sukulaisten muistamisesta.

Nianhuat, uudenvuoden kuvat ovat koristaneet kiinalaisia koteja vuosisatojen ajan. Nimitys nianhua on peräisin vasta 1800-luvulta. Niitä edelsivät zhihuat, paperikuvat, jotka voidaan jäljittää ainakin 400-luvulle jaa, jolloin erilaisia taolaisia ja buddhalaisia amulettikuvia ryhdyttiin valmistamaan puupiirrosmenetelmällä luostareissa. Zhihuat olivat kirjallisten lähteiden mukaan kodin suojelijoiden kuvia Song-kaudella 960-1279, mutta arkiselle paperille painettuina niistä ei luonnollisesti ole säilynyt yhtäkään esimerkkiä. Varmoja dokumentteja on vasta Ming-dynastian ajalta 1368-1644, jolloin puupiirroskuviin lisättiin nianhua-kuville ominaisia onnen ja menestyksen symboleita.

rotat_amuletti

Rottaneidon häät. Vanha opettavainen tarina aviomiehen hyvästä valinnasta kuuluu nianhua-aiheisiin.

Värilliset puupiirrokset kehittyivät 1500-1600-lukujen vaihteessa. Uudenvuoden kuvien kultakausi ajoittuu 1700-luvulle, jolloin käsityöläisperheet ryhtyivät tuottamaan puupiirroksia kasvavan kysynnän tarpeisiin. Aihevalikoima laajeni teatterista ja kirjallisuudesta tuttuihin kertoviin kuvaelmiin. Koska nianhuan pääasiallinen tehtävä oli koristella juhlaan valmistuva koti, kuvat kehittyivät värikkäiksi ja koristeellisiksi. Kuva sijoitetaan kodissa siten, että se asettuu ruokapöytään päin, hieman istuvia ihmisiä korkeammalle ripustettuina.

Katso YouTube video:  Yamg Luoshui  on perinteisten kiinalaisten uudenvuoden kuvien valmistaja jo 19. sukupolvessa. Nyt 89-vuotias taiteilija on työskennellyt puupiirtäjänä koko elämänsä. Hän toivoo elämäntyölleen ja vanhalle perinteelle jatkajaa omista pojistaan. Klikkaa Yamg Luoshuin valloittava kertomus esiin tästä:  VIDEO


KERÄILIJÄN VINKKI
Kiinalaisen uudenvuoden vietto on tullut tutuksi myös suomalaisille. Näyttävien ja äänekkäiden juhlallisuuksien julkisivun takaa löytyy iloinen perhejuhla. Kiinassa ja kiinalaisen kulttuurin vahvalla vaikutusalueella, esimerkiksi Vietnamissa matkaileva tutustuu varmasti myös juhlaan liittyvään esineistöön. Paras tapa tukea vanhan puupiirrostaidon säilymistä on hankkia aito, käsinpainettu uudenvuoden kuva suoraan käsityöläismestarilta.

Artikkeli  ©  Irene Wai Lwin Moe
Kuvat  ©  Tuula Moilanen

KALAGA – Sametinpehmeä reliefi

prinssikalaga
Teos:
  Juhlakulkuetta esittävä kalaga-seinävaate (osakuva)  Koko: 75 x 145 cm  Materiaali:  Applikoitu ja paljetein kirjailtu sametti- ja puuvillakangas
Hankintapaikka ja aika:  Yksityinen käsityöläiskoti Mandalayssa, Myanmarissa 1992
————————————————————————————————————————-
Kalagat ovat kirjailtuja ja osittain kapokkivanulla reliefin muotoon täytettyjä seinäkankaita. Tässä melko suurikokoisessa kalaga-seinävaatteessa on aiheena buddhalainen kertomus prinssi Vessantarasta. Legenda kuuluu Gautama Buddhan edellisistä elämistä kertovien Jataka-tarinoiden joukkoon. Prinssi Vessantara edustaa äärimmäistä anteliaisuutta. Kuva-aihelmassa prinssi seurueineen ratsastaa valkoisella elefantilla, joka on Kaakkois-Aasiassa hallitsijan ehdottoman vallan symboli. Elefantin jalkojen juureen on polvistunut kuivuudesta kärsivän naapurikuningaskunnan hallitsijan Kalingan lähettämä bramiinien lähetystö. Bramiinit pyytävät prinssi Vessantaralta valkoista elefanttia, jonka uskotaan tuovan kauan kaivattua sadetta valtakuntaan. Vessantara suostuu pyyntöön empimättä. Valkoisen elefantin luovuttaminen on ennenkuulumaton anteliaisuuden osoitus. Tarinan jatkuessa prinssi luopuu kaikista vaurauden ja vallan merkeistä, kunnes asuu perheineen erakkomajassa keskellä viidakkoa. Prinssi Vessantaran legendan tuntevat kaikki myanmarilaiset ja thait uskontokunnasta riippumatta. Anteliaisuudesta ja hyväntahtoisuudesta onkin muodostunut kansallisia hyveitä buddhalaisissa maissa.

Nimitys ”kalaga” viittaa sanskritinkieliseen sanaan, joka tarkoittaa ”ulkomaalaista verhoa”. Seinävaatteita tiedetään valmistetun Myanmarissa (Burmassa) varmuudella ainakin 1830-luvulla, mutta varsin todennäköisesti taito on vuosisatoja vanhempaa perua. ”Ulkomaalaisuus” saattaa viitata nykyisen Thaimaan rajalla asuvaan Shan-heimoon. Palatsien koristamisen lisäksi suurikokoisia kalaga-tekstiilejä on joskus käytetty korkea-arvoisten buddhalaisten munkkien hautausseremonioissa. Aitoja antiikkisia kalagoja on säilynyt vain vähän, mutta brittimiehityksen aikana 1885-1948 eksoottiset kankaat löysivät tiensä myös eurooppalaisiin koteihin. Nykyisin kalaga-appilikaatiolla valmistetaan erilaisia tuotteita, mm. lakkeja ja vaatteita turismiteollisuuden luomaan kysyntään. Norsu lienee tavallisin aihelma matkamuisto-kalagoissa. Tuotantoa on runsaasti myös Thaimaassa, jossa matkailijoiden virta käy vuolaimpana. Kuva-aiheisiin on lisätty myös kiinalaisia ostajia kiinnostavia lohikäärme- ja tiikeriaiheita. Perinteisillä buddhalaisuuteen liittyvillä aiheilla on rajoitetummin kysyntää.

kalaga_dragon

Lohikäärme-aiheinen kalaga

Kalagojen valmistukseen osallistuu useita erikoistuneita henkilöitä. Tavallisimmin työ etenee naisten ryhmissä. Taiteilijan hahmottelema samettikangas pingotetaan matalaan bambukehikkoon, jonka ympärillä ompelijat istuvat. Applikoitavia hahmoja voidaan hankkia myös valmiiksi paljetein koristettuna. Hahmot ommellaan paikoilleen ja täytetään vanulla. Puut ja muu kaksiulotteiseen maisemaan liittyvä rekvisiitta ommellaan kankaaseen, kun pääosaa esittävät hahmot on kiinnitetty paikoilleen. Valmis kangas pohjustetaan ohuemmalla puuvillakankaalla, jolloin kuvan ympärille muodostuu kehys. Korkeatasoisimmat aidot kalagat löytyvät edelleen vanhan kuninkaallisen pääkaupungin Mandalayn käsityöläiskujilta. Keräilijän kannattaa etsiä koristeellisten norsujen tai horoskooppieläinten sijasta ikivanhoihin buddhalaisiin legendoihin pohjaavia teoksia. Niiden valmistaminen on vaarassa, kun kysyntä ja taloudelliset intressit ohjaavat käsityöläisten neulojen suuntaa.


KERÄILIJÄN VINKKI
Kun olet hankkimassa kalagaa, tarkasta huolellisesti, että kaikki paljetit ja helmet on kiinnitetty pohjakankaaseen ompelemalla. Kysy tekijöiltä tai myyjiltä kertovan kuva-aiheen sisältö. Joskus tarjolla on edullisia vaatteita, tyynynpäällisiä ja seinäkoristeita, joihin paljetit on liimattu. Ne eivät kestä kuljetusta ja aikaa. Hankkimalla aidon, ompelemalla valmistetun kalagan autat pitämään yllä vanhoja, arvokkaita myanmarilaisia käsityötaitoja.

Artikkeli  ©  Irene Wai Lwin Moe
Kuvat  ©  Daniel Wai Lwin Moe

Fukusuke – kauppiaan apulainen

bty    bty

Esine:  Käsinmaalattu Fukusuke-säästölipas  Koko: 15 x 13 x 6,5 cm  Materiaali:  Poltettu savi   Hankintapaikka ja -aika:  Antiikkikauppa Kiotossa, Japanissa 1990-luvun alussa
————————————————————————————————————————-

fukusuke-pohja

Pohjasta löytyvät kirjaimet ”MISA, NU” viittaavat muottivalmisteisen lippaan maalariin

Tässä esiteltävä antiikkinen Fukusuke on peräisin 1900-alkupuolelta, ajalta ennen toista maailmansotaa. Nukke on valmistettu muottitekniikalla – etu- ja selkäpuolen välillä on liitossauma. Fukusukella on yllään samuraiden ja hovimiesten perinteinen kamishimo-asu. Pukuun kuuluvat leveälahkeiset hakama-housut ja hartialinjaa jyrkästi korostava hihaton yläosa kataginu. Toisessa kädessä hahmolla on viuhka, toinen on asetettu polvelle. Säästölippaaksi tarkoitettu keramiikkaesine on käsinmaalattu etupuolelta. Kääntöpuoli, jossa on aukko kolikoiden sisään sujauttamista varten, on jätetty viimeistelemättä. Säästölippaassa ei ole irrotettavaa aukkoa, josta rahat saataisiin ulos. Tarkoituksena onkin säilyttää tulevaa taloudellista menestystä ennakoivat pikkurahat onnen symbolin sisällä.

Fukusuke on kauppiaiden onnea tuottava apulainen. Japanilaisille ominaisessa polvi-istunnassa kuvatun pojan huomiota herättävin piirre on suurikokoinen pää ja pyöreänpulleat korvanlehdet. Kaljuksi ajeltu sinertävä päälaki ja sen yli sidottu hiusnuttura chonmage, muistuttavat monista elokuvistakin tuttua samuraisoturien kampausta. Fukusuke-nuket olivat Edo-kaudella (1600-1868) tavallinen teehuoneiden ovella asiakkaita tervehtivä näky. Fukusuken lystikäs hahmo symboloi nuorekkuutta, menestystä ja onnea – joita etsittiin, ainakin hetkellisesti, punaisten lyhtyjen alueilta. Fukusuke-nukkeja tai niitä esittäviä kuvia voi edelleen nähdä japanilaisissa kaupoissa, erityisesti liikkeiden ikkunoissa ja ovensuussa. Joskus hahmo kuvataan kumartamassa eli toivottamassa asiakkaat tervetulleiksi ostoksille.

Hauskana yksityiskohtana mainittakoon, että Fukusuke löytyy The Beatles -yhtyeen vuonna 1967 julkaiseman legendaarisen Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Band -albumin kansikuvasta. Länsimaissa kenties tutumpi näky on kättään pariston voimalla vilkuttava onnea tuottava kissa, maneki-neko, joka on levinnyt eri puolelle maailmaa aasialaisyhteisöjen, kauppojen ja ravintoloiden mukana.

Hikifuda_fukusuke

Sekatavarakauppias Nakanishi Kamejiron hikifuda-juliste 1900-luvun taitteesta. Lukuisat Fukusuke-pojat kantavat riisipaaleja ja aarteita sisään varastoon.

Artikkeli  ©  Irene Wai Lwin Moe ja Tuula Moilanen
Kuvat  ©  Tuula Moilanen