Sankarin viittaa sovitellaan usein sotaisia taitoja omaaville poikkeusyksilöille. Ajatus hyvän ja pahan, pimeyden ja valon välisestä kamppailusta elää lihaksiaan pullistelevan toimintasankarin mallissa. Kapinallisuus ei kenties ensisilmäyksellä sovi buddhalaisen munkin rooliin. Zen-buddhalaisen Ikkyūn elämänkerta ravistelee mielikuvaa virkistävästi.

Ikkyū Sōjun (1394-1481) syntyi keisarillisen pääkaupungin Kioton syrjäisemmässä kaupunginosassa melko vaatimattomassa asemassa olleen hovinaisen aviottomana poikana. Hänen isänsä arvellaan olleen keisari Go-Komatsu (1377-1433). Äiti joutui pakenemaan hovin juonitteluja Sagaan, jossa pojan kasvattamisesta vastasivat palvelijat. 5-vuotiaana Ikkyū tuotiin takaisin Kiotoon ja sijoitettiin oppilaaksi Ankoku-jin buddhalaistemppeliin. Opetusohjelmaan sisältyi runsaasti kiinalaista runoutta, taiteita ja kirjallisuutta. Teini-ikäisenä Ikkyū kapinoi aikansa luostareiden ponnetonta uskonnon harjoittamista vastaan. Tyytymättömänä opettajiinsa hän kulki eteenpäin, kunnes löysi mieleisensä mestarin Biwa-järven rannalla sijaitsevasta Saikin-ji temppelistä.

Mestari Ken’on opettama Rinzai Zen-koulukunnan buddhalaisuus nojautui vahvasti meditaatioon (zazen). Mestari Ken’on kuoleman jälkeen vuonna 1414 nuorukainen joutui etsimään uuden opettajan. Ikkyū löysi uuden mestarin Kason, joka korosti ankaraa yksilöllistä ponnistelua ja etsintää. Ikkyū sai pohdittavakseen arvoituksellisen kōanin, absurdin tarinan kuuluisasta 1200-luvun kokoelmasta Mumonkan (”Aukottoman puomin portti”). Tarina kertoo, että eräänä päivänä Ikkyū istui mietiskelemässä arvoitusta, kun sokeiden laulajien ryhmä viritti sävelmän hänen ikkunansa alla. Musiikkia kuunnellessaan Ikkyū oivalsi kōanin ratkaisun. Mestari Kaso antoi oppilaalleen nimen Ikkyū, jolla historia hänet edelleen muistaa.

Ikkyū kapinoi muodollista uskontoa ja voiton tavoittelua vastaan koko elämänsä. Hänen erikoiset tapansa ja suorasanainen esiintymisensä puhuttivat aikalaisia. Hän ystävystyi taiteilijoiden ja runoilijoiden kanssa, nautti sakesta ja kauniiden naisten seurasta herättäen hämmennystä kaikkialla. Ikkyū solmi rakkaussuhteen sokean laulajattaren Morin kanssa, josta tuli hänen eroottisten runojensa muusa. Myöhemmällä iällä koko elämänsä ajan buddhalaisten instituutioiden ulkopuolella viihtynyt Ikkyū nimettiin johtamaan 1470-luvulla sodassa tuhoutuneen Daitoku-jin temppelin jälleenrakennusta. Temppelin myötä Ikkyūn nimi ikuistettiin myös Rinzai Zen-koulukunnan historiaan. Ikkyū kuoli kuumetautiin 87-vuotiaana vuonna 1481.

Ikkyū edustaa zen-buddhalaisuuden kaavoihin taipumatonta ja villiä ideaa. Hän oli samaan aikaan sekä valaistunut mestari, että ilotaloissa rymyävä kerettiläinen. Ikkyūn ilosanoman mukaan rakkaus ja erotiikka ovat luonnollinen osa ihmistä ja siksi myös mahdollisuus valaistumisen etsintään. Hänen mielestään seksi, olipa kumppani kumpaa sukupuolta hyvänsä, oli ehdottomasti puhtaampaa kuin luostarilaitoksen tekopyhä pidättyväisyys, jonka tavoitteena oli vain maallisen mammonan kasvattaminen. Yli 540 vuotta sitten kuollut kapinallinen munkki elää edelleen japanilaisessa animessa, musiikissa ja peleissä. Nykypäivän nuorille hän edustaa aikuisten järjestäytynyttä elämää vastaan heittäytyvää sankaria.

Teksti (c) Irene Wai Lwin Moe
Kuva: Munkki Ikkyun muotokuva, Taiteilija Bokusai. Wikimedia public domain