Diwali – saapukoon onni kotiimme

Diwalia (deepavali), hindulaista valon ja ilon juhlaa vietetään vuoden pimeimpään aikaan. Tänä vuonna festivaali osuu marraskuun puoliväliin 12.11.2023. Pienet pisaranmuotoiset savilyhdyt, diyat syttyvät hindukotien ja -temppelien lisäksi myös sikhien ja jainalaisten alttareilla. Diwali on kaupunkien kadut valloittava värikäs kansanjuhla. Hyvä ruoka, makeat herkut ja musiikin tahdissa tanssivat riemukkaat ihmisjoukot kuuluvat asiaan. Diwalia vietetään myös monissa Kaakkois-Aasian maassa, esimerkiksi buddhalaisessa Thaimaassa, islamia tunnustavassa Malesiassa ja monikansallisessa Singaporessa.

Intiassa viisipäiväinen valon juhla merkitsee perinteisesti uuden vuoden alkua. Kodin ulko-ovelle maalataan rangoli, värikkäästä pulverista työstetty monimutkainen kuvio. Rangolin tarkoituksena on toivottaa onnen, valon ja kauneuden jumalatar Lakshmi tervetulleeksi kotiin. Lakshmi on Vishnun, maailmankaikkeuden tasapainoa ylläpitävän jumalan puoliso ja shakti, naispuolinen energia. Lakshmin taustalta löytyy jännittävä tarina maailmankaikkeuden varhaisvuosilta, jossa aika ja olemassaolon monet tasot olivat vasta syntymässä.

Samudra Manthan -myytti kertoo, kuinka jumalat ja demonit yhdistivät voimansa kirnutakseen Maitomerestä amritaa, taikajuomaa, joka takaa kuolemattomuuden. Juonen käänteissä on aineksia vaikka toimintaleffaan. Tarinassa jumalat jekuttavat yksinkertaisia demoneita monin tavoin. Vishnu muuttaa itsensä kilpikonnaksi, jonka päälle asetetaan kirnuksi myyttinen Mandara-vuori. Shiva antoaa oman jättimäisen myrkkykäärmeensä kirnun ympäri kierrettäväksi köydeksi. Huippukohdassa demonit saavat amritan haltuunsa, mutta viime hetkellä jumalat iskevät takaisin pelastaen päivän. Tarinassa Maitomerestä nousee monenlaisia aarteita. Niiden joukossa on ihastuttava nelikätinen jumalatar Lakshmi. Lakshmi liitetään tavallisesti lootukseen, mutaisesta vedestä nousevaan puhtauden symboliin. Taiteessa hänet kuvataan nelikätisenä, istumassa tai seisomassa lootuksen päällä. Usein taustalla nähdään kaksi vettä kärsästään ruiskuttavaa norsua. Lempeä Lakshmi on kulkenut pitkän maantieteellisen matkan Intian niemimaalta Kaakkois-Aasian buddhalaisten maiden kautta aina Kiinaan ja Japaniin saakka. Kaikkialla häntä kunnioitetaan onnen ja menestyksen jumalattarena.

Kuten muillakin hindujumaluuksilla, myös Lakshmilla on taito muuttaa olomuotoaan, kun tilanne niin vaatii. Ramayana-eepoksessa hän esiintyy Sitana, prinssi Raman uskollisena puolisona. Krishna-legendoissa hän on lemmekkään sinisen jumalan rakastettu Radha. Lakshmin hurjempi hahmo, Durga ratsastaa taisteluun tiikerin selässä kantaen kahdeksassa käsivarressaan vaarallisia aseita. Legendan mukaan Durga surmaa pimeyden voimia edustavan puhvelidemoni Mahishasuran, joka uhkaa universumin tasapainoa. Yksikään miespuolinen jumala ei olentoa pysty voittamaan. Niinpä peloton Durga rientää apuun. Durga puja -festivaalia, vimmaisaa naisenergiaa puhkuvaa juhlaa vietetään Intiassa lokakuussa.

Diwali on löytänyt paikkansa myös monien Euroopan suurkaupunkien festivaalikalenterista. Diwalia vietetään Helsingissä 11.11.2023. Lisätietoja Suomi-Intia Seura ry.

Teksti (c) Irene Wai Lwin Moe
Kuva, Tuntematon taiteilija, Maharao Ram Singh juhlii diwalia, 1840. Wikimedia Commons Public Domain

Jätä kommentti