Kun kynäniekka Wu Cheng’en 1500-luvulla laati seikkailuromaanin Matka länteen (Xīyóujì), hän tuskin osasi aavistaa, että tarinan henkilöhahmot ja tapahtumat elävät vielä 500 vuoden jälkeenkin. Tang-kauteen (618-907) sijoittuvassa tarinassa buddhalainen munkki Tang Sanzang kumppaneineen tekee matkaa buddhalaisuuden syntyseudulle Intiaan. Seurueeseen kuuluvat väkivahva apina Sun Wukong, hillitön tappelupukari Sha Wujing, valkoinen hevonen Yulong Santaizi ja huikentelevainen sika Zhu Bajie. Kuten arvata saattaa, eriskummallisen joukon matkasta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Klassikkoromaani on inspiroinut niin kuvataiteilijoita, kiinalaista oopperaa kuin meidän aikamme elokuvantekijöitäkin. Matka länteen sukeltaa syvälle buddhalaiseen filosofiaan. Romaanin päähenkilöiden luonne ja edesottamukset symboloivat elämänmittaista matkaa kohti Valaistumista.

Zhu Bajie, puoliksi ihminen ja puoliksi sika on juopotteleva naistenmies. Hän on ahmatti sekä ruokapöydässä että makuukamarin puolella. Romaanin kirjoittaja on poiminut teokseensa otteita suullisesta kansanperinteestä ja faabeleista. Tarinan mukaan Zhu Bajie sai hirviömäisen olemuksensa rangaistuksena, kun oli yrittänyt juovuspäissään vietellä Kuun jumalattaren Chang’en. Tytön isä Jadekeisari raivostui ja kirosi Zhun kokemaan tuhat jälleensyntymää, joista jokaisessa romanssi päättyisi traagisesti. Kun Zhu Bajie jäi lisäksi kiinni kyläläisten ruokavarastojen rosvoamisesta, tarjosi munkki Tang Sanzang hänelle mahdollisuutta hyvittää tekonsa liittymällä matkaseurueeseen. Zhu Bajien hahmo muistuttaa romaanin lukijaa inhimillisistä heikkouksista, jotka ovat esteenä todellisuuden näkemiselle sellaisena kuin se on. Buddhalaisuus opettaa, että aistien välittämä maailma on harhaa. Niin nautinnot kuin paheetkin kiinnittävät meidät lujasti jälleensyntymien ketjuun. Romaanin lopussa Zhu Bajie valaistuu ja vapautuu jälleensyntymien taakasta. Hän oivaltaa, että myös ne olivat vain harhaa.

Vaikka Matka länteen kuvaa seikkailevan sikamiehen Zhu Bajien hieman yksinkertaisena laiskurina, sian hahmo löytyy usein kiinalaisista uudenvuoden kuvista ja onnentoivotuksista. Maaseudulla kotitalon pihapiirissä porskuttava sika on vuosisatojen ajan edustanut onnea ja hyvinvointia. Emakko pienten porsaidensa keskellä on myös luonteva symboli lapsilykyn toiveelle sekä Koreassa että Vietnamissa. Myös Japanin metsäisillä vuorilla elävien lihaksikkaiden villisikojen ajateltiin viittaavan inhimilliseen hedelmällisyyteen ja taloudelliseen menestykseen. Entisinä aikoina uskottiin, että tuppo villisian karvaa lompakossa auttoi varallisuutta kasvamaan. Paksuniskainen villisika symboloi määrätietoista pyrkimystä tavoitteisiin.

Buddhalaisuudessa sika muistuttaa meitä heikkouksista, mutta hindulaisessa Intiassa hahmo on aktiivinen toimija. Vishnu on yksi hindu-pantheonin tärkeimmistä jumalista. Universumin ylläpitäjä ottaa pyhissä teksteissä tilanteen niin vaatiessa erilaisia olomuotoja. Näistä yksi on solakkavartaloinen Varaha, jolla on hartioidensa välissä villisian pää. Maailman syntymyytissä Varaha nostaa maan ylös alkumerestä. Myöhemmin Vishnu ottaa väkivahvan villisian hahmon taistellessaan demoneita vastaan.

Sian vuonna syntyneiden arvellaan olevan luonteeltaan leppoisia ja huvittelunhaluisia seurueen ilopillereitä. Vaikka he usein valitsevat helpoimman tavan päästä tavoitteisiinsa, he suuntaavat päämääräänsä aina suoralinjaisesti, harhautumatta sivupoluille. Sikojen syntymävuosia ovat 1935, 1947, 1959, 1971, 1983, 1995, 2007 ja 2019. Koska kyseessä on kuukalenteri, tammi-helmikuun vaihteessa syntyneet voivat tarkastaa eläinmerkin vaihtumisen päivät netistä, esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen_horoskooppi

Teksti © Irene Wai Lwin Moe
Piirros © Daniel Wai Lwin Moe