Vikkelä rotta viestinviejänä

Vaurauden ja menestyksen jumaluus Daikoku on Japanissa laajaa suosiota nauttiva hahmo. Taiteessa hänet kuvataan iloisesti nauravana miekkosena, joka seisoo riisisäkkien päällä. Kädessään jumaluudella on suuri puinen taikavasara, jota iskemällä hän toteuttaa ihmisten toiveita. Tarkkasilmäinen katselija löytää kuvasta joskus myös hänen seuralaisensa valkean rotan. Daikoku kuuluu seitsemän onnenjumalan hyväntuuliseen joukkoon. Onkin jännittävää kuulla, että hahmon taustalla kummittelee hindulaisuuden synkeä Mahakala, ajan rientoon ja kuolemaan liitetty versio mahtavasta Shivasta. Japanissa Daikokun toimialaan kuuluu viljasadosta ja keittiöstä huolehtiminen, sekä kansalaisten menestyksen ja onnen turvaaminen. Rotat välittävät pyhäköllä rukoilevien pyynnöt jumaluuden korviin.

Kiinassa rottaan liitetään käsin kosketeltavan mammonan lisäksi vaurauden aineeton ominaisuus, viisaus. Voi olla, että kansalaisten mielikuvituksessa rottien hallinnoima tieto on peräisin buddhalaisten luostarien kirjastoista, joissa rotat niukkoina aikoina järsivät kirjoituskääröjä. Vaikka tuhojen syyllinen oli tiedossa, kaikkea elämää kunnioittavat munkit eivät surmanneet rottia. Myös Intiassa rotalla ratsastava muhkea norsupäinen jumala Ganesha toimittaa tiedon, viisauden ja vaurauden suojelijan tehtävää. Tenttikauden alkaessa ja ennen yliopistojen pääsykokeita hyväntahtoisen Ganeshan luo virtaa tuhansittain opiskelijoita kaikkialla Aasiassa.

1530 perustettu Karni Matan temppeli Deshnokessa, Rajasthanin osavaltiossa Intiassa on rotille pyhitetty paikka. Seutukunnan asukkaat kunnioittavat siellä Karni Mata nimistä jumalatarta, jonka olomuoto on rotta. Temppelin n. 25 000 rotan uskotaan olevan Charan-kastin jälkeläisten avatareja. Legenda kertoo, että kauan sitten,kun Karni Mata oli vielä nainen, hänen sisarenpoikansa kuoli. Sureva Karni Mata läksi Tuonelaan noutamaan nuorukaista takaisin elävien kirjoihin. Kuoleman jumala tiedusteli, kuinka syyn ja seurauksen lain kävisi, jos jälleensyntymän kiertokulkua näin häirittäisiin. Silloin Karni Mata ehdotti vaihtokauppaa. Hän ja hänen sukunsa muuttuisivat rotiksi, jotka palaisivat jälleensyntymässä rottina maailmaan. Näin sovittiin ja niinpä Karni Matan temppelissä asuvia rottia pidetään Charan-kastiin kuuluvien jälkeläisinä. Eläimistä pidetään hyvää huolta ja ne saavat elää rauhassa temppelin alueella.

Rotan vuonna syntyneitä pidetään nokkelina selviytyjinä. Luonteeltaan seurallisina he uskovat joukkovoimaan ja ovat tehokkaita työyhteisön hengennostattajia. Rottien syntymävuosia ovat 1936, 1948, 1960, 1972, 1984, 1996, 2008 ja 2020. Koska kyseessä on kuukalenteri, tammi-helmikuun vaihteessa syntyneet voivat tarkastaa eläinmerkin vaihtumisen päivät netistä, esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen_horoskooppi

Teksti © Irene Wai Lwin Moe
Piirros © Daniel Wai Lwin Moe

Jätä kommentti