Muskottipuun (Myristica fragrans) kovakuorisen siemenen matka maailman merillä on kertomus häikäilemättömyydestä, ahneudesta ja seikkailusta. Siemenen suomenkielinen nimi muskottipähkinä vie harhaan, sillä melko suurikokoinen n. 2-3cm mittainen siemen ei ole pähkinä laisinkaan. Myös englannin sana nutmeg vivahtaa pähkinään (nut) ja vihjaa lisäksi sen vahvaan myskimäiseen makuun. Siemenen lisäksi kasvista otetaan talteen sen punainen siemenvaippa, jota kutsutaan muskotinkukaksi.

Muskottipähkinällä on pitkä historia. Varhaisin tieto muskottipähkinän käytöstä on löydetty noin 3500 vuotta vanhan keramiikka-astian jäänteistä Pulau Ain saarelta Indonesiasta. Taitavina purjehtijoina ja kappamiehinä tunnetut arabit matkasivat myötäisten monsuunituulten mukana itään 500-luvulla. Intian, Kiinan ja Kaakkois-Aasian pienten kuningaskuntien aarteet, silkki, kulta ja arvokkaat tuoksupuut kuten santeli ja ihastuttava olibaanipuun pihkasta valmistettu fankinsensi kulkeutuivat heidän laivoissaan Eurooppaan. Muskottipuita kasvoi kuitenkin vain muutamilla pienillä saarilla Molukeilla, joilta sen makunystyröitä hemmottelevat siemenet levisivät ensin Intiaan ja edelleen Konstantinopoliin, nykyiseen Istanbuliin. Arabit laajensivat tutkimusmatkailuaan 1200-luvulla ja oivalsivat pian Molukkien ”löytymisen” jälkeen, ettei saarten sijaintia pidä paljastaa ahneille eurooppalaisille. Niin siinä kuitenkin kävi, että kun portugalilainen Alfonso de Albuquerque valtasi elokuussa 1511 Malakan (nyk. Melaka Malesiassa) kului vain tuokio kun kapteeni selvitti maustesaarten sijainnin.

Hippunen jauhettua muskottipähkinän kuorta tai kuivattua siemenvaippaa oli kultaakin kallisarvoisempi tuote aikakaudella, jolloin eurooppalaiset kruunupäät hamusivat aina vain suurempia alueita maailmalta omikseen. Portugalin, Espanjan, Britannian ja Hollannin kauppalaivastot kilpailivat keskenään siitä, kuka ehtii ensiksi nykyisen Indonesian saariin kuuluville Molukeille, joissa muskottipuut kasvoivat. Vaarallinen matka kesti vuosia, mutta elossa takaisin kotiin selviytyneitä odotti varhainen eläköityminen ja vauras elämä. Tuhannet merimiehet menettivät myrskyissä ja merirosvojen käsissä henkensä. Vielä karumpi kohtalo odotti maustesaarten alkuperäisiä asukkaita, joiden arki ja elinkeinot mullistuivat mausteneilikkaa ja muskottia väkivalloin kahmivien muukalaisten saapuessa rauhallisille rannikoille. Seuraavina vuosisatoina hollantilaiset ja englantilaiset kamppailivat kiivaasti merien ja maustekaupan hallinnasta. Kallisarvoisten kasvien viljely levisi etenkin britti-imperiumin toimeliaisuuden myötä Intiaan, Sri Lankalle, Sansibarille sekä läntiselle pallonpuoliskolle, mm. Grenadaan.

Vahvanmakuista muskottia käytettiin ruokien ja juomien maustamiseen sekä lääkkeenä. Muskottipähkinällä on suurina määrinä nautittuna psykoaktiivinen vaikutus, joten on hyvin luultavaa, että tietäjät ja shamaanit käyttivät sen hallusinatorisia ominaisuuksia hyväkseen. Eivät huumaavat aineet olleet vieraita Euroopassakaan. Kerrotaan, että kannabiskasviin mieltynyt näytelmäkirjailija William Shakespeare maustoi runosuontaan reippaalla mitalla muskottipähkinää. Voi toki olla, että tieto on legendaa, sillä 1500-1600-luvulla muskotti oli taiteilijan budjettiin nähden erittäin kallista. Yhden kauppalaivojen Englantiin rahtaaman vakiokokoisen n. 4,5kg säkin hinnalla saattoi nimittäin ostaa itselleen kartanon ja elellä siinä mukavasti palvelijoiden hemmottelemana loppuikänsä.

© Irene Wai Lwin Moe
Kuva, Tuula Moilanen