Kirpeään vivahtava, houkuttelevan keltainen sahrami lienee maailman kallein mauste. Krookuksen sukuisen maustesahramin (Crocus sativus) kuivattuja heteitä on käytetty ainakin 3500 vuoden ajan lääkkeenä, mausteena ja väriaineena. Sahrami mainitaan ensimmäisen kerran assyrialaisessa kasvitieteen tutkielmassa 600-luvulla ennen ajanlaskumme alkua. Sen alkuperäiseksi kotiseuduksi on veikattu Iranin, Irakin (Mesopotamia), Kreikan ja Kashmirin aurinkoisia rinteitä. Mausteen ja myös kasvin nimi za’farān antaa osviittaa muinaista Persiaa hallinneiden herkkusuiden suuntaan. Villinä kasvavaa kukkaa alettiin luultavasti piankin koulia ja viljellä eri puolilla Välimerta. Nykyisin maustesahramia viljellään mm. Intiassa, Afganistanissa ja jonkin verran myös Espanjassa, Marokossa ja Arabiemiraateissa. Lähes 90% maailman korkealaatuisesta sahramista tulee kuitenkin edelleen Iranista.

Sahramia myydään joko kuivattujen heteiden muodossa tai jauhettuna. Heleän violettien kukkien keltaiset heteet kerätään käsin ja kuivataan. Kun yhdessä kukassa on vain kolme hedettä, voi lukija arvata hitaasti etenevän työn määrän. Kiloon sahramimaustetta tarvitaan noin 450 000 hedettä 150 000 kukasta! Määrä vaatii ahkeralta poimijalta 40 työtuntia. Sahramin hinta vaihtelee laadun mukaan 2000-14000 euroon / kilo. Laatu ja hinta määritellään värin mukaan. Mitä punaisempi väri, sitä kalliimpi mauste. Tuotteen päätähuimaava hinta on kaikkina aikoina houkutellut epärehellisiä kauppiaita tarjoamaan myyntiin väärennöksiä. Ankarat rangaistukset, jopa pyövelin kirves odottivat huijareita ainakin keskiajan Euroopassa. Pitkävartinen ja voimakasta keltaista väriä antava värisafflori (Carthamus tinctorius) ja Etelä- ja Kaakkois-Aasian mausteisista keittiöistä tuttu juurimukula kurkuma (Curcuma longa) tuottivat väriä ja makua niille, joiden kukkarolle aito sahrami oli tavoittamattomissa.

Hippunen kultaista jauhetta on antanut ylellistä makua ja näköä yhteisöllisiin juhlaruokiin. Sahramia on nautittu myös juomasekoituksissa ja sillä on tuoksutettu vaatteita. Sahrami on lisäksi ollut mieluisa uhrilahja niin muinaisten persialaisten kuin nykypäivän intialaistenkin jumalille. Perinteisessä lääkinnässä sahramilla on paranneltu mm. sydänvaivoja ja sitä on tarjottu avuksi masentuneisuutta potevalle. Moni muistaa, että keisarillisessa Kiinassa keltainen väri oli varattu vain hallitsijan käyttöön. Vaatteita ei sentään värjätty sahramilla, vaikka se mausteena Kiinassa tunnettiinkin. Hovin värjäreillä oli käytössään jo yllä mainittu safflori ja voimakkaan keltaisen antavat pagodipuun (Styphnolobium japonicum) nuput. Aasian tuhansilla buddhalaisilla temppeleillä vaeltavien munkkien ”sahraminkeltaiset” kaavut värjättiin aivan viime aikoihin saakka edullisesti kurkumalla. Edullisin suomalaisen kotivärjärin keltainen löytyy keittiön sipulipussista: villalankoja ja pääsiäismunia voi värjätä upottamalla materiaali sipulinkuorista keitettyyn tuhtiin liemeen.

© Irene Wai Lwin Moe
Kuva, Tuula Moilanen