Varhainen aamuhetki pienen lammen, hitaasti virtaavan joen tai vaikkapa hotellin puutarhan keraamisen ruukun äärellä saa Aasiassa matkailevan haukkomaan henkeään. Lämmön ja valon lisääntyessä vihertävän veden päällä kelluvien pyöreiden lehtien keskelle avautuu kymmeniä sinisiä, vaaleanpunaisia ja valkoisia kukkia. Niiden herkkä kauneus saa sydämen pakahtumaan. Ei siis ihme, että lootus (Nelumbo nucifera) on vuosisatojen ajan löytänyt tiensä eri uskontokuntien temppeliarkkitehtuuriin, maalaus- ja veistotaiteen mestariteoksiin ja koskettavaan runouteen.

Lootus on pyhän, puhtauden ja valaistumisen vertauskuva kaikkialla Intiasta itään, mutta sillä on myös muita merkityksiä. Lootusasento on varmasti tuttu kaikille joogaa harrastaneille. Kauniiseen viittaavat tytön nimet Padma ja Kamala tarkoittavat molemmat lootusta. Hindutemppelissä lootuskukka lahjoitetaan menestyksen ja onnen suojelijalle Lakshmille. Buddhalaiset ja hindujumaluudet istuvat avoimen kukan keskellä tai kantavat käsissään nupullaan olevan kasvin pitkää vartta. Hindulaisuudessa elämää ylläpitävän jumalan Vishnun navasta kasvaa lootus, jolla istuu luojajumala Brahma. Kaakkois-Aasiassa nupullaan olevia lootuksia myydään kaikkien temppelien sisäänkäynnillä. Kukkia ei hankita kodin kaunistukseksi, vaan ne ovat aina lahja korkeammille voimille.

Buddhalaisuudessa lootus on aivan keskeinen symboli. Syvälle mutaiseen lampeen juurensa upottava kasvi kurottaa vartensa sameiden vesien läpi avautuakseen pinnalla puhtaana kukkana. Mahayana-buddhalaisuuden tärkein teksti on nimeltään Lootus-sutra. Se sisältää Gautaman opetuksen ytimen. Tiibetin buddhalaisuudessa mantra Om Mani Padme Hum johdattaa etsijän oikealle tielle, kohti oivallusta. Mantran suorasanainen suomenkielinen käännös, Kunnia Jalokivelle Lootuksessa – tiivistää myötätuntoisen bodhisattva Avalokiteshvaran olemuksen. Avalokiteshvara, ”Hän joka kuulee maailman rukoukset”, on valaistunut olento, joka on luvannut auttaa kaikkia elollisia, ei siis vain ihmisiä – irrottautumaan kärsimyksen ja jälleensyntymien kehältä. Voidaan siten hyvin pitkälle yksinkertaistaen tulkita, että bodhisattva edustaa jalokiveä ja lootus buddhalaista tietä valaistumiseen. Lienee syytä todeta, että niin sutran resitointi kuin mantran toistaminen ovat rituaalista toimintaa, verrattavissa kenties gregoriaaniseen kirkkolauluun tai ortodoksisen kirkon lauluresitaatioon. Äänen luoma maaginen tunnelma virtaa ajan tuolta puolen. Sen äärelle hiljentyminen on olennainen osa uskonnollista kokemusta.

Pyhä lootus voi yllättää myös temppelin ulkopuolella. Kiinalaisessa lääketieteessä lootuksen siemeniä on käytetty lääkkeenä sisäelinten, kuten sydämen ja munuaisten vaivoihin. Perinteitä kunnioittavat kiinalaiset hoitavat lootuksensiemenillä myös stressiä ja potenssia. Hauskannäköinen lootuksen juuri on maukas ruoka-aine. Se voidaan keittää, paistaa tai friteerata, kuivata ja maustaa rapeaksi naksuksi tai pistellä poskeensa vaikka raakana. Herkullisella lootuksen juurella on lisäksi monia terveysvaikutuksia. Juurta saa nykyisin Suomessakin hyvin varustelluista etnisistä ruokakaupoista. Kukan terälehdistä valmistetaan teetä, jota nautitaan sekä kuumana että kylmänä.

Lootuksen pohjoinen pikkuserkku suomenlumme (Nymphaea tetragona) ilahduttaa kotimaassa matkailijaa varmimmin itäisessä Suomessa. Viehättävä kukka vie ajatukset kansanrunouteen, vedenneitoihin ja taruun Ainosta. Suomenlummetta tavataan kotoisten järviemme lisäksi mm. Pohjois-Japanissa, Koreassa ja Vietnamissa, mutta muista Pohjoismaista se puuttuu kokonaan. Ehkä kasvin siemenet kulkeutuivat Suomeen kaukaa vaeltaneiden matkamiesten kapsäkeissä. Vaikka muinaiset suomalaiset käyttivät lummetta lääkkeenä, ei kotikokin ei ole syytä innostua soveltamaan kiinalaisen keittiön lootusreseptejä lumpeeseen. Lumme on kokonaan myrkyllinen. Sen punainen värimuunnos on rauhoitettu.

© Irene Wai Lwin Moe
Kuva, Tuula Moilanen

Hyvää uutta vuotta 2025
Tulevan vuoden blogiartikkeleissa tutkimme kasvikuntaa. Kukat, puut, viherkasvit ja hedelmät liittyvät niin uskomusperinteeseen kuin taiteen symboliikkaan. Myös kansanomainen lääkintä perustui vuosituhansien ajan kasvien salaisiin voimiin. Uuden vuoden alkajaisiksi on hauska kurkistaa ennustamisen maailmaan. Tammikuun artikkelissa yllättäjä löytyy meidänkin kotoisilta pihamailtamme.

Siankärsämöt tietäjien taikavarpuina
Kukapa arvaisi, että suomalaisen niittymaiseman vahvasti tuoksuva valkokukkainen varpukasvi siankärsämö (Achillea millefolium) on näytellyt merkittävää osaa muinaisen Kiinan keisarihovissa. Kuivatut siankärsämön varret toimittivat nimittäin onnen – ja epäonnen – arpapeliä tietäjien käsissä.

Kärsämövarpujen tulkitsijat etsivät vastauksia vanhimpiin ennuskirjoihin kuuluvan I Chingin sivuilta. I Ching (Yijing) Muutosten kirja syntyi 1000-750 eaa. Se koostuu 64 luvusta, joista jokainen on omistettu yhdelle heksagrammille. Heksagrammi puolestaan rakentuu kuudesta vaakasuorasta viivasta. Katkonainen viiva tarkoittaa yin-energiaa, yhtenäinen yangia. Kiinalaisen filosofian peruskäsitteet yin ja yang ovat maailmankaikkeuden toisiaan täydentävät voimat. Yin on feminiininen, pimeä ja passiivinen voima. Yang on puolestaan maskuliininen, valoisa ja aktiivinen energia. Vaikka voimat ovat vastakkaisia, ne eivät voi olla olemassa ilman toisiaan. Yin ja yang vaikuttavat edelleen mm. kiinalaisessa lääketieteessä ja feng shui -muodin suomalaisillekin tutuksi tekemissä kodin harmonian etsinnässä.

Ennustamista varten kerätään ja kuivatetaan 50 noin 30 cm pituista kärsämönvartta. Yksi varsi erotetaan nipusta ja asetetaan syrjään. Sitä ei oteta mukaan varpujen järjestelyyn missään vaiheessa. 49 varvun nippu jaetaan sattumanvaraisesti kahtia. Ensimmäisestä nipusta erotetaan yksi varsi ja asetetaan se vasemman käden nimettömän ja pikkusormen väliin. Sitten nipusta poistetaan varsia neljä kerrallaan. Jäljelle jäävät 1-4 vartta asetetaan vasemman käden keskisormen ja nimettömän väliin. Myös toisesta nipusta lasketaan varsia neljä kerrallaan. Myös nämä 1-4 vartta asetetaan vasemman käden keskisormen ja nimettömän väliin. Vasemmassa kädessä on nyt joko viisi tai yhdeksän vartta. Ne asetetaan syrjään. Kaksi kärsämönvarsinippua yhdistetään ja jaetaan taas sattumanvaraisesti kahdeksi nipuksi. Edellä kuvattu laskutoimenpide toistetaan. Sitten laskeminen suoritetaan vielä kolmannen kerran. Lopuksi kahdesta nipusta jäljellä olevat varret yhdistetään ja lasketaan. Varsia on 24, 28, 32 tai 36. Lukumäärä jaetaan neljällä. Tulokseksi saadaan joko 6, 7, 8 tai 9. Näin muodostuu heksagrammin ensimmäinen viiva. Koko toimenpide toistetaan, kunnes on saatu kuusi viivaa. Parilliset luvut 6 ja 8 ovat yin, parittomat 7 ja 9 yang. Heksagrammin kokoaminen aloitetaan alimmasta viivasta.

Arkeologit eivät luonnollisesti ole löytäneet kaivauksissaan yhtäkään keisarillisten ennustajien käyttämää kärsämövartta, mutta todisteita on dokumentoitu riittävästi teksteihin. Eri puulajeista valmistetut tikut korvasivat maaperän qi-energiaa uhkuvat luonnonkasvit ajan myötä. Varpujen lukemisen jälkeen onnea on koeteltu heittämällä kahta tai useampia kolikkoa tai erityisiä ennustamiseen valmistettuja arpakuutioita. Vuosisatojen mittaan tulevaisuuteen uteliaasti tai pelokkaana kurkistaminen on muuttunut lopulta vain vähän. Aasian modernien suurkaupunkien pyhäköillä on tänäänkin aina tarjolla ennustajien palveluita. Menetelmätkään eivät ole ihmeemmin muuttuneet. Tuhannen vuoden takaa aikakoneella mille tahansa Itä-Aasian suurkaupungin temppelille saapuva ei tänään yllättyisi, vaan ravistelisi numeroidun ennustikkunsa qiantong-rasiasta siinä missä länsimaistunut nuori kiinalainenkin. Jotain on sentään toisin. Kun entisinä vuosisatoina tutkailtiin valtakunnan tai ainakin sukuklaanin asioita ja satonäkymiä, kysyy nykynuori taivaan vinkkejä henkilökohtaisissa sydämen asioissa.

© Irene Wai Lwin Moe
Kuva, Tuula Moilanen

Härkä on voiman ja lujan järkkymättömyyden perikuva. Aasiassa nautaeläimiä ei perinteisesti kasvatettu ihmisravinnoksi. Härät olivat ihmisten kallisarvoisia työtovereita. Riisipelto ei tuottanut satoa ilman niiden kärsivällistä askellusta mudassa. Kasvissyöjiksi tiedetyt hindulaisuuden ja buddhalaisuuden jumalat kuvataan usein ratsastamassa jollakin eläimellä. Tunnetuimpiin kuulunee Shivan pyhä Nandi-härkä, jonka patsaita löytyy lukemattomilta temppeleiltä. Hindulaisuuden jumaluudet kulkivat Intiasta buddhalaisten munkkien ja matkamiesten mukana muualle Aasiaan. Vuosisatojen mittaan niin Shiva, Ganesa, Sarasvati kuin monet muutkin mukautuivat uusiin maisemiin, vaihtoivat nimeään ja ulkomuotoaan. Salamatkustajana temppeleihin livahtivat myös heidän ominaisuuksiaan symboloivat ratsut.

Japanista on kotoisin kenties erikoisin taru, jossa härkä esittää pääosaa – kirjaimellisesti. Ushi-oni on härän ja muutaman muunkin eläimen osista rakentunut kansantarinoiden hirmuinen demoni. Otuksen ulkonäkö vaihtelee eri puolilla Japania, mutta tavallisesti sen tunnusomainen piirre on torahampainen sarvekas pää yhdistettynä demonin vartaloon ja mahdollisesti useampiin käsivarsiin. Mulkosilmät ja valtavat hampaat herättävät kauhistusta ainakin perheen pienimmissä. Shikokun saarella sijaitsevan Negoroji-temppelin pihamaalla päivystävällä hirviöllä on härän pää ja ketun ruumis, joka näyttää lisäksi olevan suomujen peitossa. Tarina kertoo kuinka Ushi-oni lensi paikasta toiseen liito-oravan tapaan raajojensa väliin sijoittuvan poimun ansiosta, pelotellen ja terrorisoiden kyläläisiä. Paikalle saapui samurai nimeltä Yamada Kurando Takakiyo, joka tunnettiin erinomaisena jousiampujana. Sankari otti nuolensa, surmasi hirviön ja leikkasi sen pään irti. Temppeli esittelee edelleen sarviparia, jonka kerrotaan kuuluneen Ushi-onille.

Ushi-oni on ilmeisen sitkeähenkinen samurain uroteosta huolimatta. Se jatkoi elämäänsä Edo-kauden loistokkaissa puupiirroksissa, joissa taiteilijat ryydittivät kertomusta lisäämällä härälle demonitarinoista tyypillisen logiikan kautta hämähäkin ruumiin. Historian hämäristä yhä uudelleen esiin kömpivä otus on lyöttäytynyt mukaan uusimpiin anime- ja mangasarjoihin, keräilykortteihin ja tietokonepeleihin.

Härän vuonna syntyneiden arvellaan olevan sitkeitä työmyyriä, jotka eivät anna periksi vastoinkäymisiä kohdatessaan. Kärsivällisyys on härkien hyve, mutta hermostuessaan he ovat varteenotettavia vastustajia. Härkien syntymävuosia ovat 1937, 1949, 1961, 1973, 1985, 1997, 2009 ja 2021. Koska kyseessä on kuukalenteri, tammi-helmikuun vaihteessa syntyneet voivat tarkastaa eläinmerkin vaihtumisen päivät netistä, esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen_horoskooppi

Teksti © Irene Wai Lwin Moe
Piirros © Daniel Wai Lwin Moe

Vaurauden ja menestyksen jumaluus Daikoku on Japanissa laajaa suosiota nauttiva hahmo. Taiteessa hänet kuvataan iloisesti nauravana miekkosena, joka seisoo riisisäkkien päällä. Kädessään jumaluudella on suuri puinen taikavasara, jota iskemällä hän toteuttaa ihmisten toiveita. Tarkkasilmäinen katselija löytää kuvasta joskus myös hänen seuralaisensa valkean rotan. Daikoku kuuluu seitsemän onnenjumalan hyväntuuliseen joukkoon. Onkin jännittävää kuulla, että hahmon taustalla kummittelee hindulaisuuden synkeä Mahakala, ajan rientoon ja kuolemaan liitetty versio mahtavasta Shivasta. Japanissa Daikokun toimialaan kuuluu viljasadosta ja keittiöstä huolehtiminen, sekä kansalaisten menestyksen ja onnen turvaaminen. Rotat välittävät pyhäköllä rukoilevien pyynnöt jumaluuden korviin.

Kiinassa rottaan liitetään käsin kosketeltavan mammonan lisäksi vaurauden aineeton ominaisuus, viisaus. Voi olla, että kansalaisten mielikuvituksessa rottien hallinnoima tieto on peräisin buddhalaisten luostarien kirjastoista, joissa rotat niukkoina aikoina järsivät kirjoituskääröjä. Vaikka tuhojen syyllinen oli tiedossa, kaikkea elämää kunnioittavat munkit eivät surmanneet rottia. Myös Intiassa rotalla ratsastava muhkea norsupäinen jumala Ganesha toimittaa tiedon, viisauden ja vaurauden suojelijan tehtävää. Tenttikauden alkaessa ja ennen yliopistojen pääsykokeita hyväntahtoisen Ganeshan luo virtaa tuhansittain opiskelijoita kaikkialla Aasiassa.

1530 perustettu Karni Matan temppeli Deshnokessa, Rajasthanin osavaltiossa Intiassa on rotille pyhitetty paikka. Seutukunnan asukkaat kunnioittavat siellä Karni Mata nimistä jumalatarta, jonka olomuoto on rotta. Temppelin n. 25 000 rotan uskotaan olevan Charan-kastin jälkeläisten avatareja. Legenda kertoo, että kauan sitten,kun Karni Mata oli vielä nainen, hänen sisarenpoikansa kuoli. Sureva Karni Mata läksi Tuonelaan noutamaan nuorukaista takaisin elävien kirjoihin. Kuoleman jumala tiedusteli, kuinka syyn ja seurauksen lain kävisi, jos jälleensyntymän kiertokulkua näin häirittäisiin. Silloin Karni Mata ehdotti vaihtokauppaa. Hän ja hänen sukunsa muuttuisivat rotiksi, jotka palaisivat jälleensyntymässä rottina maailmaan. Näin sovittiin ja niinpä Karni Matan temppelissä asuvia rottia pidetään Charan-kastiin kuuluvien jälkeläisinä. Eläimistä pidetään hyvää huolta ja ne saavat elää rauhassa temppelin alueella.

Rotan vuonna syntyneitä pidetään nokkelina selviytyjinä. Luonteeltaan seurallisina he uskovat joukkovoimaan ja ovat tehokkaita työyhteisön hengennostattajia. Rottien syntymävuosia ovat 1936, 1948, 1960, 1972, 1984, 1996, 2008 ja 2020. Koska kyseessä on kuukalenteri, tammi-helmikuun vaihteessa syntyneet voivat tarkastaa eläinmerkin vaihtumisen päivät netistä, esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen_horoskooppi

Teksti © Irene Wai Lwin Moe
Piirros © Daniel Wai Lwin Moe

Kun kynäniekka Wu Cheng’en 1500-luvulla laati seikkailuromaanin Matka länteen (Xīyóujì), hän tuskin osasi aavistaa, että tarinan henkilöhahmot ja tapahtumat elävät vielä 500 vuoden jälkeenkin. Tang-kauteen (618-907) sijoittuvassa tarinassa buddhalainen munkki Tang Sanzang kumppaneineen tekee matkaa buddhalaisuuden syntyseudulle Intiaan. Seurueeseen kuuluvat väkivahva apina Sun Wukong, hillitön tappelupukari Sha Wujing, valkoinen hevonen Yulong Santaizi ja huikentelevainen sika Zhu Bajie. Kuten arvata saattaa, eriskummallisen joukon matkasta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Klassikkoromaani on inspiroinut niin kuvataiteilijoita, kiinalaista oopperaa kuin meidän aikamme elokuvantekijöitäkin. Matka länteen sukeltaa syvälle buddhalaiseen filosofiaan. Romaanin päähenkilöiden luonne ja edesottamukset symboloivat elämänmittaista matkaa kohti Valaistumista.

Zhu Bajie, puoliksi ihminen ja puoliksi sika on juopotteleva naistenmies. Hän on ahmatti sekä ruokapöydässä että makuukamarin puolella. Romaanin kirjoittaja on poiminut teokseensa otteita suullisesta kansanperinteestä ja faabeleista. Tarinan mukaan Zhu Bajie sai hirviömäisen olemuksensa rangaistuksena, kun oli yrittänyt juovuspäissään vietellä Kuun jumalattaren Chang’en. Tytön isä Jadekeisari raivostui ja kirosi Zhun kokemaan tuhat jälleensyntymää, joista jokaisessa romanssi päättyisi traagisesti. Kun Zhu Bajie jäi lisäksi kiinni kyläläisten ruokavarastojen rosvoamisesta, tarjosi munkki Tang Sanzang hänelle mahdollisuutta hyvittää tekonsa liittymällä matkaseurueeseen. Zhu Bajien hahmo muistuttaa romaanin lukijaa inhimillisistä heikkouksista, jotka ovat esteenä todellisuuden näkemiselle sellaisena kuin se on. Buddhalaisuus opettaa, että aistien välittämä maailma on harhaa. Niin nautinnot kuin paheetkin kiinnittävät meidät lujasti jälleensyntymien ketjuun. Romaanin lopussa Zhu Bajie valaistuu ja vapautuu jälleensyntymien taakasta. Hän oivaltaa, että myös ne olivat vain harhaa.

Vaikka Matka länteen kuvaa seikkailevan sikamiehen Zhu Bajien hieman yksinkertaisena laiskurina, sian hahmo löytyy usein kiinalaisista uudenvuoden kuvista ja onnentoivotuksista. Maaseudulla kotitalon pihapiirissä porskuttava sika on vuosisatojen ajan edustanut onnea ja hyvinvointia. Emakko pienten porsaidensa keskellä on myös luonteva symboli lapsilykyn toiveelle sekä Koreassa että Vietnamissa. Myös Japanin metsäisillä vuorilla elävien lihaksikkaiden villisikojen ajateltiin viittaavan inhimilliseen hedelmällisyyteen ja taloudelliseen menestykseen. Entisinä aikoina uskottiin, että tuppo villisian karvaa lompakossa auttoi varallisuutta kasvamaan. Paksuniskainen villisika symboloi määrätietoista pyrkimystä tavoitteisiin.

Buddhalaisuudessa sika muistuttaa meitä heikkouksista, mutta hindulaisessa Intiassa hahmo on aktiivinen toimija. Vishnu on yksi hindu-pantheonin tärkeimmistä jumalista. Universumin ylläpitäjä ottaa pyhissä teksteissä tilanteen niin vaatiessa erilaisia olomuotoja. Näistä yksi on solakkavartaloinen Varaha, jolla on hartioidensa välissä villisian pää. Maailman syntymyytissä Varaha nostaa maan ylös alkumerestä. Myöhemmin Vishnu ottaa väkivahvan villisian hahmon taistellessaan demoneita vastaan.

Sian vuonna syntyneiden arvellaan olevan luonteeltaan leppoisia ja huvittelunhaluisia seurueen ilopillereitä. Vaikka he usein valitsevat helpoimman tavan päästä tavoitteisiinsa, he suuntaavat päämääräänsä aina suoralinjaisesti, harhautumatta sivupoluille. Sikojen syntymävuosia ovat 1935, 1947, 1959, 1971, 1983, 1995, 2007 ja 2019. Koska kyseessä on kuukalenteri, tammi-helmikuun vaihteessa syntyneet voivat tarkastaa eläinmerkin vaihtumisen päivät netistä, esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen_horoskooppi

Teksti © Irene Wai Lwin Moe
Piirros © Daniel Wai Lwin Moe

Kaikki varhaiset kansat tarkkailivat taivaan ilmiöitä. Kuun vaiheet ja tähtien liikkeet mittasivat maanviljelykulttuurien ja kehittyvien kaupunkien aikaa. Kalentereiden laadinta oli pappien tärkein tehtävä ja tieteen alku. Luonnonilmiöille keksittiin erilaisia selityksiä ja monet myyteistä elävät edelleen. Auringonpimennys herätti muinaisissa kansoissa pelonsekaista kunnioitusta. Kiinassa uskottiin, että sen aiheuttaa suuri musta koira Tiangou, joka nielaisee auringon. Tiangou on mukana monissa muissakin taivaalla näkyvissä ilmiöissä. Sen arveltiin kiitävän taivaan halki pitkähäntäisenä pyrstötähtenä ja pistävän poskeensa myös kuun, kun oli sen vuoro piiloutua pimeään.

Koirat ovat kulkeneet ihmiskunnan mukana vuosituhansien ajan, joten ei ole yllätys, että ne esiintyvät myyteissä ja satuperinteessä. Kiinalaisten palatsien ja temppelien ärhäkät vartijakoirat ovat tuttu näky myös muualla Itä-Aasiassa. Vartijapatsaiden veistäjät työstivät olennoista pelottavampia yhdistämällä koirien olemukseen leijonan piirteitä. Keisareiden lemmikiksi aikoinaan jalostettujen pekingeesien, kiinanpalatsikoirien ulkonäköön liittyy puolestaan lemmentarina. Sen mukaan koira syntyi kun leijonanaaras rakastui pieneen perhoseen. Eläimet pyysivät Buddhalta apua, jotta ne voisivat perustaa perheen. Ratkaisu löytyi keskiväliltä: syntyi pekingeesi, joka sai leijonan rohkean luonteen ja perhosen kauniin ulkomuodon.

Japanin kirjallisuushistorian laajin romaani Nansō Satomi Hakkenden – Kahdeksan Koirasamuraita syntyi vuosien 1814-1842 välisenä aikana. Satomin samuraisuvusta kertovan 106-osaisen eepoksen laati itsekin samuraitaustasta ponnistanut kirjailija Kyokutei Bakin (Takizawa Bakin 1767-1848). Teoksen tapahtumat sijoittuvat Muromachi-kauden myrskyisiin vuosiin 1400-luvulle. Todellinen Satomin klaani hallitsi silloin Shimōsan provinssia nykyisen Chiban prefektuurissa. Bakinin innoittajana oli 1700-luvulla yleisön suosioon noussut seikkailukertomus Suikoden, jossa laillisuuden rajamailla toimivat sankarit noudattivat kungfutselaisia ja buddhalaisia hyveitä. Bakinin koirasamuraiden tarinassa ihmishahmoisten samuraiden koiraisästä muistuttaa erikoinen syntymämerkki ja rohkea luonne. Rönsyilevästä tarinasta ei ihmeitä, miekkakamppailuita ja romantiikkaa puutu. Teosta ei ole suomennettu, mutta sen kaksi ensimmäistä osaa on julkaistu englanniksi.

Ja löytyyhän Japanin historiasta ihan todellinenkin koirasamurai, nimittäin viides Edoa hallinnut shōgun Tokugawa Tsunayoshi (1646-1709). Koiran vuonna syntynyt hallitsija tunnetaan myös lempinimeltä Koirien shōgun. Tsunayoshi sääti eläinsuojelulain, jonka mukaan eläinten vahingoittaminen oli ehdottomasti kiellettyä. Tsunayoshi perusti kulkukoirille suojataloja, joissa niitä ruokittiin ja hoidettiin. Kaupunkilaisten mielestä shōgun meni kuitenkin liian pitkälle, kun satokauden epäonnistuttua kansalaisille ei riittänyt ruokaa, mutta koirille tarjoiltiin riisiä ja kalaa.

Koiran vuonna syntyneiden arvellaan olevan luonteeltaan lojaaleja ja huolehtivaisia. He ovat mahtavia ystäviä ja toimivat hienosti työtiimin jäseninä. Koirat puolustavat perhettään ärhäkkäästi, joten heitä ei kannata suututtaa. Koirien syntymävuosia ovat 1934, 1946, 1958, 1970, 1982, 1994, 2006 ja 2018. Koska kyseessä on kuukalenteri, tammi-helmikuun vaihteessa syntyneet voivat tarkastaa eläinmerkin vaihtumisen päivät netistä, esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen_horoskooppi

Teksti © Irene Wai Lwin Moe
Piirros © Daniel Wai Lwin Moe

Huhtikuussa 2014 yleisö kansainvälisessä antiikkihuutokaupassa kohahti. Shanghaista kotoisin oleva keräilijä Liu Yiqian hankki kokoelmiinsa maailman kalleimman teekupin, 27 miljoonaa euroa maksaneen ”kanakupin”. Sen ohueen posliiniin on kuvattu kukko, kana ja kananpoika. Kupin korkeaan hintaan vaikutti sen historia: noin 540 vuotta sitten kupposesta siemaili teetä Ming-keisari Chenghua (1447-1487), joka muistetaan mm. Jingdezhengin kuuluisien posliinitehtaiden tukijana. Keisarillisen kupin kylkeen maalattu kanaperheen puuhia esittävä arkinen ja yllättävän vaatimaton kuva-aihelma mietityttää suomalaista. Mistä oikein on kysymys?

Kukko symboloi Kiinassa miehekkyyttä, voimaa ja täsmällisyyttä. Muinaiset kiinalaiset eivät syöneet kukkoja, sillä niiden uskottiin karkottavan demonit ja pahat henget pois kodin piiristä. Valkoinen kukko asetettiin vainajan arkulle hoitamaan samaa tehtävää. Kodin seinään maalatun punaisen kukon luotettiin suojaavan taloa tulipalolta. Kukon ryhdikkäässä hahmossa ja ylväässä askelluksessa nähtiin keisarillisen virkamiehen olemus. Kukon helttakin muistutti omanarvontuntoisten mandariinien korkeaa päähinettä. Ehkä keisari teetä kanakupista juodessaan koki hallitsevansa virkamiestensä toimia kentällä?

Kukon aikainen aamuherätys on tehnyt linnusta auringonnousun symbolin myös Intiassa. Etelä-Intiassa sodanjumala Muruganin lippua komistaa kukon kuva. Japanissa kukolla on tärkeä rooli Auringonjumalatar Amaterasun tutussa legendassa. Veljensä myrskynjumala Susanoon kepposesta suuttunut jumalatar piiloutui luolaan ja jätti maailman pimeyteen. Muut jumalat pohtivat kuinka aurinko, valo ja lämpö saataisiin houkuteltua takaisin. Jumalatar Ame no Uzume aloitti vauhdikkaan tanssin, joka sai koko jumaljoukon nauramaan iloisesti. Kukon kerrotaan lentäneen torii-portin päälle seuraamaan tapahtumia. Kun Amaterasu naisellisen uteliaana kurkisti luolan suulta, vetivät jumalat hänet ulos ja sulkivat nopeasti luolan suun. Aurinko oli palannut. Siitä alkaen kukko on herättänyt uinuvan jumalattaren aamuisin. Amaterasun nimikkopyhäköllä Isessä vieraileva näkeekin lukuisten kukkojen liikkuvan vapaasti ja kuoputtelevan maata pyhäkön puistoissa ja pihamailla.

Kukolla on keskeinen tehtävä monissa idän uskonnoissa. Se on viestinviejä ihmisten ja jumalten välissä. Uskontotieteen näkökulmasta kyseessä on ikivanha ja kaikille kulttuureille yhteinen ajatus ihmiskunnan kohtalonyhteydestä luontoon. Eläinoppaathan johdattelivat myös muinaissuomalaista shamaania vaaralliselle matkalle tuonpuoleiseen. Monet kansat arvelivat olevansa sukua jollekin voimakkaalle eläimelle: Eläin-esi-isää kunnioitettiin yhteisön toteemina. Myöhemmin hallitsijat esittelivät mielellään eläinsymboleita voiman ja vallan merkkeinä. Kiinalaisen keisarin teekuppia koristava kotoisa kukko lienee koko mahtijoukon rauhanomaisin.

Kukon vuonna syntyneillä on taipumus pyrkiä ottamaan ohjat niin kotona kuin työpaikallakin. Kukot pitävät järjestyksestä ja huomauttavat kärkevästi, jos aikataulu uhkaa lipsua. Kukkojen syntymävuosia ovat 1933, 1945, 1957, 1969, 1981, 1993, 2005 ja 2017. Koska kyseessä on kuukalenteri, tammi-helmikuun vaihteessa syntyneet voivat tarkastaa eläinmerkin vaihtumisen päivät netistä, esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen_horoskooppi

Teksti (c) Irene Wai Lwin Moe
Piirros (c) Daniel Wai Lwin Moe

Aasian mytologiaa tutkiva tutustuu jo alkuvaiheessa kahteen mahtavaan apinajumalaan. Intian kansalliseepoksessa Ramayanassa rohkea Hanuman esittelee soturintaitojaan prinssi Raman puolison Sitan pelastusoperaatiossa demonikuningas Ravanan hallitsemalta Lankan saarelta. Kiinalaisessa klassikossa vikkelä ja kekseliäs Sun Wukong tekee matkaa Länteen, buddhalaisuuden syntymäseuduille. Apinakuningas Su Wukong on suosittu hahmo myös perinteisen oopperan näyttämöllä. Voit tutustua häneen paremmin blogiartikkelissa huhtikuulta 2022 https://eyeonart.blog/2022/04/02/apinakuningas-sun-wukong-ja-matka-lanteen/

On helppo kuvitella Aasian luonnossa elävien apinoiden vaikuttaneen muinaisten kansojen uskomuksiin. Temppeleiden ja pyhäkköjen ruokalahjojen ansiosta apinat viihtyvät ihmisasutuksen lähipiirissä ja ovat monin paikoin kesyyntyneet varsin uskaliaiksi. Niiden ilmeikkäät naamat ja kekseliäs toiminta tarjoavat mielikuvitukselle aiheita.

Japanissa shintolainen kami Sarutahiko Ōkami kuuluu varhaisimpien kotoperäisten jumalten joukkoon. Hän hallinnoi maan kameja ja kuuluu soturitaidon suojelijoihin. Alkumyytissä Sarutahiko tavataan sulkemassa kulkutietä, kun Amaterasun pojanpoika, keisarillisen suvun esi-isä Ninigi-no-mikoto laskeutuu maan päälle. Tarinan edetessä jättiläiskokoinen ja pelottava Sarutahiko saa tehtäväkseen tienristeysten suojelemisen. Apuna jumaluudella on kolme vikkelää apinaa, Mizaru, Kikizaru ja Iwazaru. Kolmikko on kuvattu Japanin Nikkōssa sijaitsevan pyhäkön, 1600-luvulla valmistuneen Tōshōgūn puuoven veistoksessa. Siinä yksi apinoista peittää silmänsä, toinen korvansa ja kolmas suunsa. Kuva-aihelman arvellaan juontuvan Kungfutsen opetuksessaan käyttämästä metaforasta ja levittäytyneen ensin Aasiaan ja sitten eteenpäin osaksi ihmiskunnan yhteistä populaarikulttuurin peruskuvastoa.

Sarutahikon nimen etymologia vie hahmon taustalla piilotteleviin esihistoriallisiin uskomuksiin. Jumaluuden nimi (saru=apina, hiko=”prinssi”, poika) viittaa Japanin vuorilla nykyisinkin hyvin yleiseen japaninmakakiin (Macaca fuscata). Apinoiden esiintyminen kertomuksissa ja Sarutahikon ulkonäkö selittyy siten metsäisillä poluilla kohdattujen punanaamaisten makakien olemuksesta. Puiden varjoissa vilahtavan tai kuumasta luonnonlähteestä pilkistävän apinan olemuksen yhdistäminen metsän henkiin on hyvin ymmärrettävää. Apinalaumojen suurperheet ovat ihmisten mielissä antaneet Sarutahikolle tehtäväksi myös hedelmällisyyden turvaamisen. Maaseudulla kulkija voi joskus törmätä hänen symboliinsa, risteyksessä terhakkaasti seisovaan fallos-patsaaseen.

Apinan vuonna syntyneiden arvellaan olevan rentoja johtajatyyppejä. He ovat nokkelia ongelmanratkaisijoita, mutta saattavat joskus myös aiheuttaa niitä heittäytyessään tunteiden vietäväksi. Apinoiden syntymävuosia ovat 1932, 1944, 1956, 1968, 1980, 1992, 2004 ja 2016. Koska kyseessä on kuukalenteri, tammi-helmikuun vaihteessa syntyneet voivat tarkastaa eläinmerkin vaihtumisen päivät netistä, esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen_horoskooppi

Teksti (c) Irene Wai Lwin Moe
Piirros (c) Daniel Wai Lwin Moe

Legenda kertoo, että noin 2200 eaa. hallinneella keisari Shunilla oli oikeusministerinä oppinut nimeltä Gao Yao. Kun rikoksista epäiltyjä tuotiin hänen eteensä kuulusteltavaksi, kerrotaan tuomarin luottaneen päätöksissään erehtymättömän vuohen Xiezhin kykyyn. Xiezhi, mustanpuhuvalla turkilla, sorkkajaloilla varustettu yksisarvinen vuohi kuului muinaisessa Kiinassa ylimmän tuomarin apujoukkoihin. Sillä oli taito erottaa todenpuhujat valehtelijoista. Jos sen edessä puhuttiin palturia, otti otus vauhtia ja pukkasi pahantekijää kipeästi takamukseen. Syyttömät se jätti rauhaan. Tarina on elänyt kansanperinteessä vuosisatoja ja näyttäytyy nykypäivänä historiallisten draamojen asuissa. Keisarillisten tuomareiden käyttämä päähine on nimeltään xiezhi-hattu. Se symboloi tuomaroinnin oikeudenmukaisuutta ja lahjomattomuutta, joiden arvellaan kuuluvan myös vuohen vuonna syntyneiden henkilöiden ominaisuuksiin. Vaikka tarinassa esittäytyvä oikeudenpalvelija tulkitaan usein vuoheksi, kuvataan Xiezhi taiteessa mytologiseksi yhdistelmäksi leijonaa, yksisarvista ja lohikäärmettä. Sen pelottava ulkonäkö muistuttaakin tuomarin eteen raahattujen rikollisten painajaista pikemmin kuin laitumella ruohoa rouskuttavaa kotoista sarvipäätä.

Kiinalaisen kulttuuripiirin vuohi on matkannut naapurimaihin hieman erilaisin painotuksin. Vietnamissa vuohi on aina ollut tärkeä kotieläin. Sitä on kunnioitettu vaurauden ja hyvinvoinnin symbolina: kun piha-aitauksessa käyskentelee muutama vuohi, ei perheessä nähdä nälkää. Sarvilla on arveltu olevan voimaa edistää niin miesten kuin naistenkin seksuaalista kykyä. Kiinaa ja puolta maailmaa hallinneiden mongolien maailmassa vuohi oli shamanistisen kauden tulenjumalan Od Khanin ratsu. Lieneekö liian pitkälle vietyä arvailua, että tiibetinbuddhalaisen vuohella ratsastavan sepän Garwa Nagpon taustalla piileskelee ikivanha tulen hallintaan liittyvä uskomusperinne.

Kiinalaisen horoskoopin vuohi muokkautui Japanissa leppoisaksi lampaaksi. Kyseessä on kielikukkanen, sillä kiinan sana vuohi yang 羊 tarkoittaa Japanissa lammasta. Nisäkkäiden lihan syöminen oli Japanissa harvinaista 600-luvulta 1800-luvun puoliväliin. Lampaiden kasvatuskaan ei saarivaltakunnassa ole kovin tavallista, sillä kostea ilmasto ei suosi tuuheaturkkisten eläinten hyvinvointia. Japanissa vuohia kasvatettiin kotieläiminä vasta melko myöhään, joidenkin arvioiden mukaan vasta 1800-luvun alkukymmeninä. Vuohet saapuivat saarille mahdollisesti korealaisten maahanmuuttajien mukana. Koreassa elävä vuohilaji on oma erityinen rotunsa (Capra hircus coreanae).

Perinteisen kiinalaisen horoskoopin mukaan vuohen/lampaan vuonna syntyneet ovat tunteellisia, lempeitä ja oikeudenmukaisia. Perheestä ja lähipiiristä huolta pitäviä vuohia pidetään turvallisina puolisoina ja vanhempina. Vuohien syntymävuosia ovat 1931, 1943, 1955, 1967, 1979, 1991, 2003 ja 2015. Koska kyseessä on kuukalenteri, tammi-helmikuun vaihteessa syntyneet voivat tarkastaa eläinmerkin vaihtumisen päivät netistä, esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen_horoskooppi

Teksti (c) Irene Wai Lwin Moe
Piirros (c) Daniel Wai Lwin Moe