T’ang hovin huvituksesta ennustajien pöytään

Ensimmäinen tunnettu dokumentti korttipelistä löytyy T’ang-dynastian hallitsemasta Kiinasta. Keisarillinen historioitsija Su E kertoo prinsessa Tongchangin pelanneen mielellään korttia hovinaistensa kanssa. Meneillään oli vuosi 868. Tiedetään, että kortit oli painettu paperille puupiirrosmenetelmällä. Vanhimmissa säilyneissä korteissa oli kuvia, mutta ei numeroita. Pelien säännöt sen sijaan ovat vaipuneet historian hämärään. Ming-kaudella aatelisten pöydissä lyötiin pöytään tikkipeliä nimeltä madiao. Siinä korttipakka oli jaettu “maihin”, jotka edustivat suositun veijariromaanin Shuihu zhuanin (Vesivarren sankarit) henkilöitä. 

1000-luvulla korttipelit olivat valloittaneet myös Lähi-idän. Hallitsemiseen ja sotajoukkoihin liittyvät kuninkaat, kuningattaret ja sotilaat löytyvät mamelukkien, Egyptiä hallinneen hurjan soturikastin suosimista korteista. Korttipelit olivat varmasti suosittuja myös tavallisten kansalaisten parissa, mutta pelivälineitä tai sääntöjä ei varhaisilta ajoilta ole säästynyt. Euroopassa kortit ilmaantuvat pelipöytiin n. 1370-luvulla. Ensimmäisenä niihin tarttuivat italialaiset. Kauppayhteydet itään olivat vilkkaat ja monet niemimaan kaupungeista olivat kansainvälisiä kulttuurien kohtauspaikkoja. Käsinmaalatut korttipakat olivat kallisarvoisia taideteoksia. Asiat muuttuivat nopeasti, kun tarmokkaat saksalaiset alkoivat 1400-luvun puolivälissä tuottaa pelikortteja painokoneella. Kiinnostava huomio on, ettei saksalaisiin kortteihin ennen 1500-lukua kuulunut kuningatarta. Korttien maailmassa kuninkaan rinnalla hallitsivat upseeri ja sotamies.

Pelikortit rantautuivat Japaniin vasta 1500-luvun puolivälissä portugalilaisten kauppiaiden ja jesuiittojen mukana. Japanin kulttuurin monet piirteet oli vuosisatojen ajan omaksuttu Kiinasta, jonne yhteydet erityisesti loistavan T’ang-kauden aikana olivat vilkkaat. Vaikka puupiirroksia, maalauksia ja erilaisia käytännöllisiä keksintöjä kulki Kiinasta Japaniin runsaasti, eivät pelikortit kuuluneet valikoimaan. Selitykseksi löytyy seikka, että japanilaisten kulttuurilähettiläitä olivat buddhalaiset munkit. Ehkäpä he eivät itse pelanneet korttia. Portugalilaiset merimiehet sen sijaan pelasivat! Japanilaista korttipakkaa tarkoittava karuta on lainaa portugalin kielen sanasta carta. Varhaisimmat kortit saivat nimen Tenshō karuta keisarillisen kauden mukaan (1573-1592). Kotimainen e-awase peli edelsi portugalilaista korttipeliä. Jo Heian-kaudella tunnetussa e-awasessa (“maalauskilpailu”) kahteen joukkueeseen jaetut pelaajat kilpailivat taidokkaiden miniatyyrimaalausten luomisessa simpukankuoriin. Seuraleikin vanhempi versio kai awase muistuttaa meikäläistä muistipeliä: maalatut simpukankuoret käännettiin nurin ja osallistujat yrittävät löytää niille parin. 1500-luvun karuta-pelikortit seurasivat portugalilaisen pakan esimerkkiä. Niissä oli 48 korttia nykyisen 52 sijaan. Numero 10 puuttui pakasta kokonaan. Kuvakorteissa esiintyivät kuningas, ritari ja naispuolinen sotilas. Kun Tokugawa-hallinto sulki saarivaltakunnan ulkopuolisilta vaikutteilta 1600-luvun alussa, kiellettiin myös suosioon nousseet portugalilaiset karutatkin. Japanilaiset korttimaakarit keksivät niitä korvaamaan abstrakteihin symboleihin perustuvat meguri karuta -kortit.

Japanilaisten kuolematon rakkaus kukkiin ja runouteen näyttäytyy myös pelikorteissa. Hanafuda, “kukkakortit” on peli, jossa kuvituksena ovat nimensä mukaisesti kukkaset. 1800-luvun puolivälissä syntyneen pelin pakassa kortit jakautuvat 12 ryhmään kuukauden mukaan. Jokaista kuukautta vastaa neljä korttia, joihin on kuvattu jokin kutakin kuukautta symboloiva kukka, lintu tai luonnonilmiö. Esimerkiksi maaliskuun korteissa aiheena ovat kirsikankukat ja runous. Pelaaja pyrkii saamaan kokoon neljän yhteenkuuluvat kortin sarjan. Idea muistuttaa siis meikäläistä Hullunkuriset perheet peliä. Uta-garuta on sensijaan peli klassisen waka-runouden ystäville. Pakassa on 100 korttia, joihin on painettu säkeitä runoista. Pelaajat pyrkivät yhdistämään runojen alku- ja jälkipuoliskon säkeet toisiinsa. Melkoista kirjallisuuden tuntemusta edellyttävän uta-garutan helpompia versioita ovat tavukortit (iroha karuta) ja kummitusten ja merkillisten hirviöiden kuviin perustuva obake karuta. Tokiossa 1910- ja 1920-luvuilla kehitettyä ja suosioon noussutta obake karutaa voidaan pitää keräilykorttien kuten pokémonien esikuvana. 

Korteista ennustamisen tähtisikermä löytyy tarot-pakasta. Tarotin historia johdattaa Italian 1400-luvun puolivälin rikkaisiin kaupunkivaltioihin, kuten Milanoon ja Firenzeen. Kaupunkien mahtimiehille huolellisena käsityönä valmistuneet kortit oli alunperin tarkoitettu pelaamiseen. 1750-luvulla tarot-kortit löysivät paikkansa esoteeristen virtausten pyörteissä. Ennustajat kääntävät niitä edelleen asiakkailleen, jotka toivovat pääsevänsä kurkistamaan tulevaisuudessa mahdollisesti odottavaa onnea.

*  Löydä kaikkien artikkeleiden luettelo TÄÄLTÄ

Artikkeli ©  Irene Wai Lwin Moe
Kuva ©  Tuula Moilanen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s