Lohikäärmekuningas Ryūjin vartioi temppeleiden ja pyhäkköjen rauhaa Japanissa. Sen tiukka katse seuraa vierailijan askeleita kattomaalauksesta. Notkea suomuinen vartalo kiertyy pylväiden ympäri tai istuu pyhäkön sisäänkäynnillä sijaitsevan vesialtaan temizuyan reunalla. Veteen liitetty taruolento on mukana niin keisarillisen miekan Kusanagi no Tsurugin syntytarinassa kuin Tawara Tōdan ja Urushima Tarōn seikkailuissa.

Lohikäärmeiden kotimaaksi nimetään usein Kiina. Klassinen kirjallisuus ja taide ovat muokanneet perinteeseen kokonaisen lohikäärmeiden suvunpuun. Olennon hahmo, luonne ja väritys vaihtelee. Joskus se nousee siivilleen, toisinaan sukeltaa merten syvyyksiin. Lohikäärmeistä vahvin on väriltään keltainen. Keisareiden lohikäärmeellä oli viisi teräviin kynsiin päätyvää varvasta, muilla neljä tai kolme. Kiinan hallitsijat näkivät itsensä mahtavan lohikäärmeen jälkeläisinä. Esimerkiksi Han-dynastian perustaja keisari Gaozu (256-195 eaa.) antoi merkitä aikakirjoihin lohikäärmeen isäkseen. Taiteeseen lohikäärmeen hahmo oli ilmaantunut jo tuhat vuotta aiemmin, kun Shang-dynastia hallitsi Keltaisenjoen laaksoa noin 1600-1045 eaa. Elämää ja hyvinvointia tuova suuri joki lienee antanut syyn veden jumaluuden kunnioittamiselle.

Vesiputoukset, sade ja tuliperäisen maan kuumat lähteet olivat tärkeitä myös esihistoriallisen Japanin mytologiassa. Veden jumaluus sai fyysisen hahmonsa kulttuurilainana Kiinasta, josta lohikäärmeet matkasivat Japanin saarille kauppamiesten ja oppineiden mukana. Olennot löysivät vakituisen asuinpaikan buddhalaisten temppeleiden lähistöltä. Veden jumaluus olikin varsin pätevä suojelemaan puisia temppeleitä tulipaloilta. Luonnonvoimilla on kuitenkin aina myös vaarallinen puolensa. Vesi voi tuhota ja tappaa. Niinpä kertomusperinteestä löytyy lohikäärmetarinoita, joissa samurai koettelee voimiaan vihaista hirviötä vastaan tai rakkauden riuduttama neitonen muuttuu tultasyökseväksi kostajaksi. Honji suijaku, kotimaista shintolaisuutta ja buddhalaisuutta lempeästi yhdistävä ajatusmalli muokkasi kahdesta uskomusjärjestelmästä japanilaiseen kansanluonteeseen oivallisesti luontuvan katsomuksen. Saapuipa ihminen kumman tahansa uskonnon pyhäkölle, on hänen samalla kertaa mahdollista tervehtiä kunnioittavasti myös toisen jumaluuksia.

Alkanut vuosi 2024 on kiinalaisessa kalenterissa omistettu puu-elementin lohikäärmeelle. Lohikäärmeiden arvellaan olevan synnynnäisiä johtajia, rohkeita, itsenäisiä ja älykkäitä. Lohikäärmeiden syntymävuosia ovat 1928, 1940, 1952, 1964, 1976, 1988, 2000, 2012 ja 2024. Koska kyseessä on kuukalenteri, tammi-helmikuun vaihteessa syntyneet voivat tarkastaa eläinmerkin vaihtumisen päivät netistä, esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen_horoskooppi

Teksti (c) Irene Wai Lwin Moe
Piirros (c) Daniel Wai Lwin Moe

Mikäpä houkuttelevampaa kuin kurkistus tulevaisuuteen. Horoskoopit ja ennustaminen kiinnostavat myös oman aikamme tietoon ja järkeen päätöksensä perustavia ihmisiä. Moni tietää länsimaisen horoskooppinsa lisäksi myös syntymävuoteen pohjaavan kiinalaisen eläintunnuksensa. Tätä kirjoitettaessa ollaan jättämässä jäähyväiset kiinalaisen kalenterin neljännelle eläimelle, vuotta 2023 hallinneelle JÄNIKSELLE. Juuri alkaneen vuoden tunnuseläin, lohikäärme lennähtää valtaistuimelle perinteisen kuukalenterin mukaan vasta helmikuun alussa. Kurkistetaanpa sitä ennen, mitä kansanperinne kertoo hyväntahtoisesta ja hellämielisestä jäniksestä.

Kaikki Aasian kansat näkevät täysikuun hohtavalla pinnalla riisikakkuja valmistavan jäniksen. Siitä, kuinka pieni eläin päätyi sinne takomaan huhmaretta, on useita versioita. Kiinassa säilyneet vanhimmat kirjalliset lähteet ovat n. 200-luvulta eaa., mutta kertomusperinne on varmuudella elänyt suullisessa muodossa hyvin paljon kauemmin. Tarina jäniksestä kulki pyhiinvaeltajien ja kauppiaitten mukana tuhansien kilometrien matkan Intiasta Kiinaan ja edelleen Japaniin. Kuussa asuva jänis löytyy niin buddhalaisten Jātaka-tarinoiden kuin mm. intialaisen faabelikokoelman Panchatantrankin sivuilta. Jänis seikkailee myös Japanin ikivanhan shintolaisuuden tarussa, jossa sillä on ratkaiseva rooli jumalten välisessä kilpakosinnassa.

Sattuipa kerran niin, että ystävykset apina, saukko, kettu ja jänis päättivät harjoittaa hyväntekeväisyyttä. Eläimet arvelivat, että paras tapa olisi tarjota satunnaiselle kulkijalle juhla-ateria. Apina keräsi puista kypsiä hedelmiä, saukko pyydysti pari suurta kalaa, kettu nappasi kaatopaikalta mehevän liskon ja varasti kyytipojaksi ihmisiltä kupposen maitoa. Apina, saukko ja kettu menivät saaliinsa kanssa kotiin odottamaan vierasta, mutta jänis paneutui ruohikkoon nokosille. Sakra, monikerroksisia taivaita hallitseva jumaluus, oli kuullut eläinten pohdiskelut. Hän laskeutui maan päälle kiertelevän erakon valepuvussa tutkiakseen, kuinka eläimet onnistuvat vieraanvaraisuudessa. Hän vastaanotti apinan tarjoamat hedelmät, saukon kalat sekä ketun tuoman liskon ja maidon. Kun hän sitten saapui jäniksen luo, oli tämä juuri heräilemässä uniltaan. Jänis pyysi vierasta istumaan toviksi, kunnes ruoka valmistuu. Nopeasti se kokosi puita, sytytti nuotion ja heittäytyi sitten liekkeihin tarjotakseen vieraalle jänispaistin. Silloin Sakra vaimensi liekit ja kiitti jänistä sen suuresta uhrista. Palkinnoksi jumaluus osoitti kuun jäniksen kotipaikaksi. Siellä se valmistaa tahmeita riisikakkuja ikuisen elämän yrteistä vielä tänäkin päivänä. (Jātaka no 316)

Perinteisen kiinalaisen horoskoopin mukaan jäniksen vuonna syntyneet ovat hienotunteisia, herkkiä ja lahjakkaita. Jänisten syntymävuosia ovat 1927, 1939, 1951, 1963, 1975, 1987, 1999, 2011 ja 2023. Koska kyseessä on kuukalenteri, tammi-helmikuun vaihteessa syntyneet voivat tarkastaa eläinmerkin vaihtumisen päivät netistä, esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kiinalainen_horoskooppi

Teksti (c) Irene Wai Lwin Moe
Piirros (c) Daniel Wai Lwin Moe

Emme tule usein ajatelleeksi, kuinka monikulttuurinen juhla joulu on. Vuoden pimeimpään aikaan vietettävän perhejuhlan kulttuuriset juuret kaivautuvat paljon kristinuskoa syvempiin historian kerroksiin. Roomalaisten Saturnalia-juhlasta muokattiin Jeesuksen syntymäpäivä 200-luvulla. Kristinuskon levittäytyessä pohjoiseen jouluperinteeseen otettiin mukaan germaanisia piirteitä, kuten saksalaisten kuusipuu ja juutalaisten vieroksuma possunliha. Punaiseen pukeutunut Coca Cola-pukki korvasi meikäläisten harmaanuttuisen puuhkalakin 1950-luvulla.

Joulukuussa Aasian suurkaupunkien kadut ja ostoskeskukset koristautuvat näyttävin valoin. Uskonnollista viestiä niissä ei juuri näy, vaan kisaa käydään suurimman ja kauneimmat valoteoksen tittelistä. Kansainväliset jouluhitit tahdittavat ostosten tekemistä. Joulupukki näyttäytyy poroineen ja lahjasäkkeineen monissa näyteikkunoissa. Virvoitusjuomajätin globaalista mahdista kertoo vallitseva punainen väri. Hindulaisissa ja buddhalaisissa maissa joulua ei varsinaisesti vietetä, vaan päiväys 25.12. solahtaa kalenterissa sopuisasti muiden juhlapäivien joukkoon. Tiukan linjan islamilaisissa maissa ja Pohjois-Koreassa joulua ei huomioida lainkaan.

Kiinassa ja Japanissa jouluun ei yhdistetä uskonnollista viestiä. Tuontitavarana se mielletään romanttiseksi juhlaksi, jolloin rakastavaiset vaihtavat pieniä lahjoja ja viettävät aikaa yhdessä. Japanissa jouluaterian ykköspaikkaa pitää hallussaan hieman yllättäen yhdysvaltalainen pikaruokapaikka Kentucky Fried Chicken (KFC). Mainoslogossa ravintolan hymyilevä perustaja, valkopartainen Harland David Sanders saattaa japanilaisittain tarkasteltuna näyttäytyä joulupukin kaltaisena hahmona. Jälkiruoaksi nautittava mansikkakakku vie ainakin suomalaisen ajatukset juhannukseen pikemmin kuin piparkakuilta ja glögiltä tuoksuvaan jouluun. Myös Kiinan suurissa kaupungeissa joulu näkyy enemmän julkisessa katukuvassa. Muovisia joulukuusia hankitaan koteihin, mutta niitä ei juurikaan koristella. Shengdan Laoren, ”vanha joulu-ukko” istuu tavarataloihin lavastetuissa luolissa kirittämässä ostoshuumaa. Varsinaisia jouluun yhdistyviä ruokia ei Kiinassa ole, mutta juhlakaudella lahjoitetaan ystäville paperiin kauniisti pakattuja omenia. Sana omena on mandariiniksi píngguǒ. Se kuulostaa kiinalaisten korvaan samalta kuin rauha. Omenalahjalla toivotetaan siten rauhallista aikaa. Hyvä ruoka ja perhe ovatkin aina kiinalaisille juhlan tärkeimmät elementit.

Kristityt ovat Aasiassa vähemmistönä Filippiinien saaria lukuun ottamatta. Valon voittoa pimeydestä juhlitaan syyskuukausina useiden riehakkaiden festivaalien voimin. Intiassa on Diwali, Kiinassa Kuukakkujen juhla, Thaimaassa Loi Kratong ja Myanmarissa Thadingyut, mutta joulu sellaisena kuin me sen nykyisin tunnemme, on melko uusi tulokas. Väkirikkaissa moniuskontoisissa maissa, kuten Intiassa, Etelä-Koreassa ja Indonesiassa sekä kansainvälisessä Singaporessa kristittyjen joukko juhlistaa Jeesuksen syntymäpäivää hyvin samanlaisin menoin kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Kirkot täyttyvät pyhien aikaan parhaisiinsa pukeutuneista evankeliumin kuulijoista.

TIESITKÖ? Joulukorttien kuvastossa talvi on suosittu vuodenaika. Lumi ja raikas talvinen tuuli kiehtovat Aasian maista saapuvia matkailijoita. Vaikka Jeesuksen kotikonnuilla Palestiinassa joskus sataakin lunta, on talven yhdistäminen jouluun eurooppalaista keksintöä. Monet meille tutut jouluperinteet ovat syntyneet Saksassa ja Brittein saarilla, jossa koettiin 1800-luvun puolivälissä monta poikkeuksellisen kylmää talvea. Tältä ajalta on peräisin myös klassikko, Charles Dickensin Joulukertomus (1843). Tarinassa saituri Ebenezer Scrooge kohtaa joulun hengen tunnetuin seuraamuksin.

Teksti (c) Irene Wai Lwin Moe
Kuva, Identifioimaton seinämaalaus Thaimaasta, Wikimedia Commons Public Domain

TOIVOTAMME RAUHALLISTA JUHLAN AIKAA.
Seuraa blogiamme myös ensi vuonna.
Sukellamme Lohikäärmeen vuoden kunniaksi eläintarinoiden pariin.
Terveisin Irene ja Tuula

Diwalia (deepavali), hindulaista valon ja ilon juhlaa vietetään vuoden pimeimpään aikaan. Tänä vuonna festivaali osuu marraskuun puoliväliin 12.11.2023. Pienet pisaranmuotoiset savilyhdyt, diyat syttyvät hindukotien ja -temppelien lisäksi myös sikhien ja jainalaisten alttareilla. Diwali on kaupunkien kadut valloittava värikäs kansanjuhla. Hyvä ruoka, makeat herkut ja musiikin tahdissa tanssivat riemukkaat ihmisjoukot kuuluvat asiaan. Diwalia vietetään myös monissa Kaakkois-Aasian maassa, esimerkiksi buddhalaisessa Thaimaassa, islamia tunnustavassa Malesiassa ja monikansallisessa Singaporessa.

Intiassa viisipäiväinen valon juhla merkitsee perinteisesti uuden vuoden alkua. Kodin ulko-ovelle maalataan rangoli, värikkäästä pulverista työstetty monimutkainen kuvio. Rangolin tarkoituksena on toivottaa onnen, valon ja kauneuden jumalatar Lakshmi tervetulleeksi kotiin. Lakshmi on Vishnun, maailmankaikkeuden tasapainoa ylläpitävän jumalan puoliso ja shakti, naispuolinen energia. Lakshmin taustalta löytyy jännittävä tarina maailmankaikkeuden varhaisvuosilta, jossa aika ja olemassaolon monet tasot olivat vasta syntymässä.

Samudra Manthan -myytti kertoo, kuinka jumalat ja demonit yhdistivät voimansa kirnutakseen Maitomerestä amritaa, taikajuomaa, joka takaa kuolemattomuuden. Juonen käänteissä on aineksia vaikka toimintaleffaan. Tarinassa jumalat jekuttavat yksinkertaisia demoneita monin tavoin. Vishnu muuttaa itsensä kilpikonnaksi, jonka päälle asetetaan kirnuksi myyttinen Mandara-vuori. Shiva antoaa oman jättimäisen myrkkykäärmeensä kirnun ympäri kierrettäväksi köydeksi. Huippukohdassa demonit saavat amritan haltuunsa, mutta viime hetkellä jumalat iskevät takaisin pelastaen päivän. Tarinassa Maitomerestä nousee monenlaisia aarteita. Niiden joukossa on ihastuttava nelikätinen jumalatar Lakshmi. Lakshmi liitetään tavallisesti lootukseen, mutaisesta vedestä nousevaan puhtauden symboliin. Taiteessa hänet kuvataan nelikätisenä, istumassa tai seisomassa lootuksen päällä. Usein taustalla nähdään kaksi vettä kärsästään ruiskuttavaa norsua. Lempeä Lakshmi on kulkenut pitkän maantieteellisen matkan Intian niemimaalta Kaakkois-Aasian buddhalaisten maiden kautta aina Kiinaan ja Japaniin saakka. Kaikkialla häntä kunnioitetaan onnen ja menestyksen jumalattarena.

Kuten muillakin hindujumaluuksilla, myös Lakshmilla on taito muuttaa olomuotoaan, kun tilanne niin vaatii. Ramayana-eepoksessa hän esiintyy Sitana, prinssi Raman uskollisena puolisona. Krishna-legendoissa hän on lemmekkään sinisen jumalan rakastettu Radha. Lakshmin hurjempi hahmo, Durga ratsastaa taisteluun tiikerin selässä kantaen kahdeksassa käsivarressaan vaarallisia aseita. Legendan mukaan Durga surmaa pimeyden voimia edustavan puhvelidemoni Mahishasuran, joka uhkaa universumin tasapainoa. Yksikään miespuolinen jumala ei olentoa pysty voittamaan. Niinpä peloton Durga rientää apuun. Durga puja -festivaalia, vimmaisaa naisenergiaa puhkuvaa juhlaa vietetään Intiassa lokakuussa.

Diwali on löytänyt paikkansa myös monien Euroopan suurkaupunkien festivaalikalenterista. Diwalia vietetään Helsingissä 11.11.2023. Lisätietoja Suomi-Intia Seura ry.

Teksti (c) Irene Wai Lwin Moe
Kuva, Tuntematon taiteilija, Maharao Ram Singh juhlii diwalia, 1840. Wikimedia Commons Public Domain

Myanmarissa sadekauden mittainen hiljainen jakso päättyy lokakuussa perinteisen kuukalenterin mukaisesti täydenkuun iltaan. Tänä vuonna thadingyut-festivaalia juhlitaan 28.-30.10. Silloin tuhannet lyhdyt ja lamput syttyvät kaupunkien ja kylien kaduille ja pyhäköille kaikkialla Kaakkois-Aasiassa. Myanmarissa pagodeilla ja temppeleillä lyhdyistä sommitellaan aukioille monimutkaisia ja näyttäviä kuvioita. Suitsukkeiden ja kukkien tuoksu leviää lämpimään iltaan.

Thadingyut-festivaalin uskonnollinen sisältö palaa Buddhan syntymää kuvaavaan legendaan (ks. artikkeli Hyvää syntymäpäivää, Gautama). Perimätiedon mukaan Gautaman äiti Māyādevī kuoli seitsemän päivää synnytyksen jälkeen. Hän siirtyi buddhalaiseen Tāvatiṃsa–taivaaseen, jota jumaluudet asuttavat Indran alaisuudessa. Kun Gautama Buddha valaistui, matkasi hän opettamaan äidilleen ja jumalille uutta oppia kärsimyksestä ja sen lakkaamisesta Vassa-kauden ajaksi. Perinteisen käsityksen mukaan Māyādevī oli uudelleensyntynyt taivaaseen miespuolisen jumaluuden hahmossa. Tätä äidin uutta muotoa ei kuvataiteessa yleensä esitetä, vaan rubiiniportaita laskeutuvan Buddhan seuralaiset ovat vakiintuneen androgyynisiä hahmoja.

Vassa on buddhalaisten munkkien monsuunikauteen ajoittuva, kolme kuukautta kestävä ajanjakso, jolloin rankkasateet ja tulvivat joet estävät liikkumisen luostarista toiseen. Tuolloin munkit pysyttelevät sisätiloissa ja meditoivat paljon. Vassa käännetään usein paastokaudeksi, mutta oikeastaan se on sadekauden retriitti. Munkkien muutenkin niukkaan ruokavalioon Vassa ei juuri vaikuta. Monet hartaat maallikot pyrkivät Vassan aikana noudattamaan buddhalaisuuden elämänohjeita tavallista huolellisemmin. Myös he meditoivat päivittäin, pidättäytyvät kokonaan alkoholista ja tupakoinnista sekä nauttivat vain kasvisruokaa. Häitä tai muita iloisia juhlia ei järjestetä sadekuukausien aikana. Vassa huipentuu Kathein-seremoniaan, jossa maallikot lahjoittavat läheiseksi kokemansa luostarin munkeille uudet oranssit kaavut ja erilaisia arjen tarve-esineitä, kuten viuhkoja, päivänvarjoja tai partakoneen teriä.

Thadingyut-festivaalin aikaan myanmarilaiset uskovaiset sytyttävät lyhtyjä valaistakseen Gautama Buddhalle tien takaisin ihmisten maailmaan. Kadut valtaa yleinen ilonpito, kiertelevät näyttelijä- ja muusikkoryhmät esittävät vauhdikkaita tanssinumeroita ja ruokakojut pursuvat monenlaisia herkkuja. Liharuokaakin on taas tarjolla. Buddhan paluuta juhlitaan Thaimaassa ja Laosissa Wan Ok Phansa festivaalilla, jossa mukana ovat jokia hallinnoivat naga-käärmejumalat. Valaistut paperiset kuumailmapallot ja kapeiden veneiden melontakilpailut täydentävät siellä kansanjuhlan ohjelmaa. Paikallista väriä on pujahtanut buddhalaisten perinteiden joukkoon myös vuoristoilla seuduilla, Tiibetissä ja Bhutanissa, joissa juhla tunnetaan nimellä Lhabab Düchen.

Sotilaat kaappasivat jälleen kerran vallan Myanmarissa joulukuussa 2021. Väkivalta ryöpsähti maan suurimmissa kaupungeissa, kun hallituksen joukot tulittivat aseettomia mielenosoittajia. Buddhalaiset munkitkaan eivät ole säästyneet pidätyksiltä ja pahoinpitelyltä. Festivaalit ovat haalistuneet armeijan valvonnan alaisuudessa vain varjoksi entisestä. Myanmarin tapahtumat ylittävät melko harvoin uutiskynnyksen Suomessa. Teloitukset ja silmitön väkivalta jatkuu maassa edelleen.

Teksti (c) Irene Wai Lwin Moe
Kuva, Buddha laskeutuu Tavatimsa taivaasta. Wat Kasattrathirat, Ayutthaya. Wikimedia Commons Public Domain.

Nelikätinen norsupäinen hahmo kohottaa käsiään katselijaa kohden. Hindulainen oppineisuuden ja onnen jumaluus on valloittanut kotimaansa Intian lisäksi Aasian buddhalaiset ja kungfutselaiset maat. Hyväntahtoinen pulska hahmo tanssii niin Kambodzan mahtavan Angkor Watin käytävillä kuin tiibetiläisten thangka-maalauksissa ja japanilaisen temppelin puutarhassakin. Ganeshin voittokulku ulottuu nykyisin myös Eurooppaan. Hänelle omistettuja temppeleitä löytyy niin Berliinistä, Pariisista kuin Helsingistäkin.

Legendan mukaan Ganeshin äiti, Shivan puoliso Parvati oli pitkästynyt ja kaipasi seuraa. Hän loi juttukaverikseen aikuisen pojan oman ihonsa hiukkasista. Kun Shiva sitten tapasi vaimonsa vieraan nuorukaisen seurassa, leikkasi hän mustasukkaisen raivon vallassa tältä pään poikki. Uusi pää hankittiin kiireesti ensimmäiseltä vastaantulevalta olennolta, joka sattui olemaan norsu.

Ganeshin syntymää juhlitaan kymmenpäiväisessä Ganesh Chaturthi -festivaalissa hindulaisen kalenterin Bhaadrapadan kuussa. Meikäläisittäin tämä tarkoittaa elokuun ja syyskuun tietämille sijoittuvaa ajanjaksoa. Tänä vuonna juhla alkaa 18.9. Ganesh Chaturthin lähestyessä perinteisten veistospajojen kiireet lisääntyvät. Jokaiseen hindukotiin hankitaan savesta muotoiltu Ganeshin patsas. Kauppiaat ja yrittäjät asettelevat patsaita kaduille pystytettyjen katosten alle. Festivaalin aikana jumaluudelle lauletaan pyhiä hymnejä ja rukoillaan. Myös paastoaminen kuuluu hartauden harjoittamiseen. Temppeleissä on runsaasti väkeä ja jumaluuden alttari pursuu lahjoitettuja ruokia, kukkia ja suitsukkeita. Hindujumaluuden ateriat ovat luonnollisesti kasvisruokia. Makeisiin mieltyneelle jumalalle tarjotaan erilaisia tahmeita herkkuja. Festivaalin kymmenentenä päivänä savipatsaat kannetaan kulkueessa joen tai meren rantaan ja lasketaan veteen. Kun savi sulaa, jumala palaa oikeaan olomuotoonsa inhimillisten aistien tavoittamattomiin. Vaikka hindulaisuuteen kuuluu useita värikkäitä ja äänekkäitä julkisia festivaaleja kulkueineen, jumaluuksia palvellaan päivittäin myös kotialttarin ääressä. Tavallisesti yhteydenpidosta jumalten kanssa huolehtii perheen äiti.

Historioitsijat arvioivat, että Ganesh Chaturthin yhteisöllinen vietto alkoi Punessa, Maharashtran osavaltiossa 1600-luvulla. Tuolloin mielenkiintoinen ja harvinainen nainen, Rajmata Jijabai Bhonsle (1598-1674) hallitsi Punea pienen poikansa Shivajin sijaishallitsijana useiden vuosikymmenten ajan. Historia muistaa Jijabain edistyksellisenä vallanpitäjänä, joka pyrki edistämään alueen taloutta. Jijabain rakennuttama Kasba Ganapatin temppeli on omistettu Punen suojelijalle Ganeshille. Jumaluus olikin palvelijalleen varsin suosiollinen: Jijabain pojan Shivajin vuonna 1645 perustama Marathin valtakunta käsitti laajan alueen Keski- ja Pohjois-Intiassa vuoteen 1818 saakka.

Britit, siirtomaa-ajan häikäilemättömät isännät kielsivät kaikki hindulaisuuden suuret festivaalit. Heitä arveluttivat kansanjoukkojen kokoontumiset etenkin, kun itsenäisyyttä ajavat vapaustaistelijat alkoivat kiertää sääntöjä elvyttämällä uskonnollisia juhlia kansallishenkeä nostattaakseen. Itsenäisen Intian puolesta toimiva Bal Gangadhar Tilak (1856-1920) otti tavoitteekseen yhdistää kastijärjestelmän viipaloima eriarvoinen yhteiskunta. Hyväntahtoinen norsupäinen hahmo sopi kansaa yhdistäväksi jumalhahmoksi todella mainiosti. Ganeshiahan rakastivat ja kunnioittivat kaikki korkea-arvoisista bramiineista kauppiaisiin ja kadunlakaisijoihin.

Hindulaisten juhlien iloisuus, hyvä ruoka ja mukaansatempaava musiikki houkuttelevat sivullisenkin seuraamaan festivaalin kulkua. Lähetystyö ja käännyttäminen eivät kuulu hindulaisuuteen, joten ilonpitoon on helppo yhtyä omasta uskonnosta tai maailmankatsomuksesta riippumatta. Ajankohtaiset ympäristöasiat puhuttavat kansalaisia myös Intiassa. Kipsiä ja väriaineita sisältävien Ganesh-patsaiden upottaminen mereen on nykyisin kiellettyä. Viranomaiset kannustavat hankkimaan perinteisiä, puhtaasta saven ja lehmänlannan sekoituksesta valmistettuja patsaita ja upottamaan ne suuriin pihasäiliöihin. Vesi siivilöidään niistä juhlamenojen jälkeen ja hyödynnetään kasvimaiden kastelussa. Ehkäpä menestyksen ja onnen jumaluus siunaus leviää sitäkin kautta.

Teksti (c) Irene Wai Lwin Moe
Kuva, Ganesh Basohli, miniatyyrimaalaus n. 1730. Wikimedia Commons Public Domain

Kun Mulian sai tietää, että hänen äitinsä oli kuoleman jälkeen joutunut helvettiin, riensi hän Buddhan luo kysymään, kuinka äitiä voi auttaa. Buddha kertoi, ettei kukaan voi pelastaa helvettiin päätynyttä. Kuolema on vain yksi vaihe elämien päättymättömässä ketjussa. Kukin viettää tuonpuoleisessa aikansa, kunnes jatkaa taas matkaansa. Läheisen nimissä voi kuitenkin tehdä hyviä tekoja. Niiden kautta kertynyt positiivinen karma lyhentää kärsimysten aikaa.

Tarina Moggallanasta, Buddhan kuuluisimmasta oppilaasta matkasi oppineiden ja vaeltavien munkkien mukana Intiasta Kiinaan. Varhaisin siitä säilynyt dokumentti on 700-luvulta ja se tunnetaan nimellä ”Mulian pelastaa äitinsä”. Kiinassa ajatus edesmenneen äidin auttamisesta yhdistyi luontevasti kungfutselaisuuden oppiin vanhempien kunnioittamisesta. Kun Mulianilla buddhalaisessa uskomusperinteessä oli lisäksi kyky saada yhteys kuolleiden valtakuntaan, löysi ”Nälkäisten kummitusten kuukausi” nopeasti paikkansa vuotuisjuhlien kalenterissa. Kiinalaisen kuukalenterin seitsemännen kuun aikana helvettien portit avautuvat ja kummitukset vierailevat ihmisten maailmassa. Tärkein juhlapäivä on Zhong Yuan Jie, seitsemännen kuun viidestoista. Tänä vuonna se osuu länsimaisessa kalenterissa päivämäärälle 30.8.

Karman lahjomaton laki määrää, että jokaisella teolla on seurauksensa. Buddhalaisuuden ohjeet maallikolle ovat selkeät. Yksinkertaisimmillaan opetus kehottaa välttämään elävien olentojen vahingoittamista, varastamista, valehtelua ja pettämistä, ylenpalttisiin aistinautintoihin heittäytymistä ja huumaavien aineiden käyttöä. Kun rikkeitä tulee kuitenkin tehtyä, joutuu itse kukin niistä henkilökohtaisesti vastuuseen. Myötätuntoisinkaan jumalolento ei voi tekijää armahtaa. Hyvien tekojen tekeminen edesmenneen läheisen nimissä on kuitenkin periaatteessa mahdollista. Hyväntekeväisyys tai esimerkiksi pyhiinvaellus ja lahjoitukset tärkeille temppeleille kuuluvat olennaisena osana maallikkobuddhalaisuuden harjoittamiseen koulukunnasta riippumatta.

Kummituskuukauden aikana edesmenneitä perheenjäseniä kestitetään ruokatarjoilulla. Pöytään katetaan ylimääräinen lautanen. Myös kadunkulmiin ilmestyy pieniä ruokatarjottimia, joissa syömäpuikot ja nippu suitsukkeita on asetettu pystyyn riisiannokseen. Vainajien hyvinvoinnista huolehditaan lisäksi hankkimalla ”kummituskaupoista” paperista valmistettuja käyttö- ja ylellisyystavaroita, jotka poltetaan kaupunkien kaduille rakennetuissa rovioissa. Haudoille viedään kukkia, sekä vainajalle mieluisia juomia ja suitsukkeita. Monissa kaupungeissa kummituksia viihdytetään tanssi- ja musiikkiesityksillä. Inhimillinen yleisö jättää eturivin tuolit tyhjiksi, sillä ne on varattu kummituksille. Ohjelmistot vaihtelevat perinteisestä kiinalaisesta oopperaillasta vauhdikkaisiin rock-konsertteihin. Juhlakauden päätteeksi näkymättömät vieraat saatellaan takaisin tuonpuoleiseen jokiin laskettujen lyhtyveneiden valaistessa iltaa.

Zhongyan festivaalia juhlitaan kiinalaisissa yhteisöissä ympäri maailmaa. Esimerkiksi Singaporen Chinatown muuntautuu kokonaan eri maailmaksi kummitusjuhlan aikaan. Zhongyan on tärkeä merkkipäivä myös Japanissa, jossa elokuisen juhlan nimi on Obon. 

Teksti (c) Irene Wai Lwin Moe
Kuva, Tuonpuoleisessa hallitseva jumaluus Yan Wang, maalaus Valkoisen pilven temppelissä Beijingissä. Wikimedia Commons Public Domain.

Japanin kenties tunnetuin festivaali Gion matsuri valloittaa Kioton kadut heinäkuussa. Juhla keskittyy vuonna 656 rakennetulle Yasaka-jinjalle, joka on omistettu myrskynjumala Susanoo-no-mikotolle ja hänen puolisolleen Kushinada-himelle. Matsuria alettiin viettää vuonna 869, kun keisarillista pääkaupunkia haluttiin suojella kulkutaudeilta ja luonnonmullistuksilta. Nuori keisari Seiwa määräsi Yasakan papiston rukoilemaan myrskynjumalaa. Pyyntöjen vahvistukseksi lähellä sijaitsevan buddhalaisen Shinsen-en temppelin puutarhaan pystytettiin 66 koristeltua hilpari-keihästä. Luku 66 vastasi aikansa Japanin provinssien määrää. Edo-kaudella Gion matsurista muodostui hyvinvoivalle kauppiasluokalle tilaisuus esitellä vaurauttaan. Gionin kaupunginosan huvittelupaikat, teatterit ja kauppahuoneet tarjosivat festivaaliin osallistujille runsaasti ohjelmaa.

Gion matsuria on vietetty sota- ja pandemiavuosia lukuun ottamatta säännöllisesti yli tuhannen vuoden ajan. Koko heinäkuun kestävä matsuri jaetaan tavallisesti kahteen osaan, alkupuolen saki matsuriin, jolloin kaupunki ja sen asukkaat siunataan, sekä 18.7. alkavaan loppuosaan ato matsuriin. Saki matsurin päivinä noudatetaan vanhaa tapaa sulkea kadut liikenteeltä ennen kulkueita. Monet Kioton perinteiset talot avaavat liukuovensa tarjoten näkymän menneen aikakauden asumistyyliin ja perheen taideaarteisiin.

Kaupunkifestivaaliin sisältyy useita pyhäkköseremonioita, mutta sen nykyisin tunnetuin ja näyttävin osa on heinäkuun 17. päivän suuri Yamaboko junkō -kulkue. Kaupungin halki suuntaavassa saattueessa miesryhmät kiskovat raskaita ja koristeellisia lavettivaunuja, yamabokoja. 33 vetolavettia jaetaan kahteen ryhmään, suurempiin ”hilparivaunuihin” (hoko) ja pienikokoisempiin ”vuorivaunuihin” (yama). Kuuluisia historiallisia henkilöitä esittävät luonnollista kokoa olevat nuket matkaavat vaunujen kyydissä. Jokaisella vaunuista on oma teemansa. Mukana on myös muusikoita soittimineen. Hoko-vaunujen paino on noin 12 tonnia. 27 metriä korkeiden vaunujen pyörät ovat halkaisijaltaan 1,9 m. Niiden liikutteluun tarvitaan 30-40 väkivahvaa vetäjää. Yama-vaunujen paino vaihtelee 1200-1600 kg välillä. Ne ovat n. kuusi metriä korkeita. Niistä jokaista vetää, työntää tai kantaa 14-24 henkilön joukkue. Huikaisevaa kulkuetta johtava vaunu on nimeltään Naginata hoko. Naginata hokon kyydissä matkustaa myös chigo, ”jumalten lapsi”. Pojan tehtävänä on leikata poikki ihmisten ja kamien maailmoja erottava pyhä shimenawa-köysi. Köyden rituaalinen katkaisu suoritetaan aidolla miekalla ja se on merkki kulkueen alkamisesta.

Juhlakuukauden loppupuolen Ato matsurin tarkoituksena on saatella jumalat takaisin pyhäkölle. Päätöskulkueessa on mukana enää kymmenen vetolavettia. Ato matsuri on pienimuotoisempi, eikä siihen liity katujen markkinahumua. Yasaka-jinjan kamit kannetaan kevyemmissä pyhäköissään (mikoshi) Kioton keskustaan rakennettuun tilapäiseen pyhäkköön. Kaupunkilaiset voivat vierailla siellä tervehtimässä jumaluuksia viikon ajan. Paluumatkalla kulkue pysähtyy keisarillisen palatsin puutarhaan, jossa kameille tarjotaan ruokauhreja ja he nauttivat kunniakseen järjestetyistä musiikki- ja tanssiesityksistä.

Vaunut ovat historiallisia aarteita ja niiden kunnosta pidetään erityisen hyvää huolta. Koristeelliset kankaat kudotaan Kioton perinteisessä kankureiden kaupunginosassa Nishinjinissa tai ne on saatu lahjoituksena ulkomailla asuvilta japanilaisilta. Yamaboko junkō-kulkue on luetteloitu Japanin valtion suojelemaan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon.

Teksti © Irene Wai Lwin Moe
Kuva, Maruyama Ōkyo, Gion matsuri Kiotossa 1764, käsinväritetty sumizuri-puupiirros. Art Research Center Collection, Ritsumeikan University / arcUP2830.

Vanhassa kiinalaisessa ajanlaskussa kuukalenterin viidennen kuun viidettä päivää pidettiin huonoenteisenä. Gregoriaanisessa kalenterissa ajankohta osuu tänä vuonna päiväykselle 22.6. Kiinalaisen uskomusperinteen mukaan tuona kohtalokkaana päivänä viisi myrkyllistä eläintä, käärmeet, skorpionit, tuhatjalkaiset, liskot ja sammakot mönkivät esiin piiloistaan. Vaaralta suojaudutaan ripustamalla ovenpieleen mauste- ja lääkeyrttejä. Kimppuun poimitaan vesistöjen läheisyydessä kasvavan rohtokalmojuuren miekkaa muistuttavia lehviä, voimakkaasti tuoksuvia marunoita ja valkosipulia. Huolekkaimmat vanhemmat kiepauttavat lastensa ranteisiin paperista leikattuja suojausamuletteja ja kiinnittävät myrkyllisiä eläimiä esittävän kuvan kodin seinälle. Kuvaan pistellään koko perheen voimin neuloja torjumaan pahaa. Vaarallisten matelijoiden ulkomuoto kiidättää ajatukset lohikäärmeen myyttiseen hahmoon. Jotkut tutkijat uumoilevatkin lohikäärmeelle omistetun juhlapäivän taustalta löytyvän esihistoriallisia animistisia uskomuksia.

Lohikäärmeveneiden melontakilpailuja on järjestetty Kiinassa ainakin jo 500-luvulla ennen ajanlaskumme alkua. Kisassa toisistaan mittaa ottavat 20-henkiset miehistöt, joista yksi on perämies ja yksi rummuttaa melojille tahtia veneen keulassa. Koristeellisilla lohikäärmeen päillä varustetut pitkät ja kapeat veneet ovat värikästä nähtävää. Venetyyppi on alkujaan palvellut sodankäynnissä. Samankaltaisia sulavalinjaisia aluksia voi ihailla mm. Angkor Watin temppelireliefeissä. Myöhemmät aikakirjojen kirjoittajat, kuten Kiinan kuuluisin historioitsija Sima Qian (145/135-86 eaa.) yhdisti juhlaan merkittävien miesten muistopäivän vieton. Epäoikeudenmukaisesti kuolemaan tuomittujen hovimiesten ja runoilijoiden Qu Yuanin (340-278 eaa.) ja Wu Zixu (k. 484 eaa.) kohtalo liikuttaa kiinalaisia tänäkin päivänä.

Muisteltavien sankareiden joukkoon liittyi vuosisatoja myöhemmin Koillis-Kiinassa elänyt nuori neitonen Cao E (130-144 jaa.). Hän menehtyi etsiessään joesta hukkuneen isänsä ruumista. Tarinalla lienee historiallinen pohja, sillä joen nimi muutettiin Cao’e-joeksi, jolla se tunnetaan tänäänkin. Sen partaalla on vuonna 151 perustettu muistotemppeli. Kaikkia tarinoita yhdistää ajatus joen pyörteisiin kadonneesta henkilöstä. Uskontotieteilijän mieleen nousevat varhaisten yhteisöjen ihmisuhrit, joita tulvivien jokien jumaluuksille uhrattiin tuhansia vuosia sitten. Ihmisuhreja tunnetaan kaikkialta maailmasta, myös Suomesta. Myöhemmin julma tapa on muokkautunut yhteisöllisten festivaalien suuntaan. Niissä ruoka- ja juomauhrit pitävät sisällään paikallisia herkkuja, jotka osallistujat nauttivat iloisesti yhdessä.

Vauhdikas lohikäärmeveneiden kilpa on näyttävä ja yleisöystävällinen laji. Kilpailuja järjestetään nykyisin Kiinan, Hongkongin, Taiwanin ja Vietnamin lisäksi yli 60 maassa ympäri maailman. Osa kilpailuista on leikkimielisiä työ- tai opiskelijayhteisöjen tapahtumia ja osa tosimielellä taisteltuja mestaruusotteluita. Suomessa karnevalistisia tapahtumia järjestää Suomen Dragonliitto.

———————————–
Teksti (c) Irene Wai Lwin Moe
Kuva, Lohikäärmeveneiden kilpailu, cloisonne (soluemalityö). Yksityiskohta teoksesta Qing-dynastian ajalta (1735-1795). Wikimedia Commons, Public Domain

Toukokuun alussa Kaakkois-Aasian theravada-buddhalaisuutta seuraavat maat hiljentyvät viettämään Vesak-juhlaa, Gautama Buddhan syntymäpäivää. Thaimaassa, Sri Lankalla, Laosissa, Kambodzassa ja Myanmarissa muistellaan 8. toukokuuta myös uskonnon perustajan Valaistumista ja kuolemaa (Nirvana). Munkit vetäytyvät sadekauden ajaksi luostareihin, festivaalit ja muu äänekäs ilonpito jää tauolle, eikä paastokaudella suosita häiden viettoa. Vesak on tärkeä juhlapäivä myös mahayana-buddhalaisissa maissa, esimerkiksi Japanissa ja Koreassa, mutta siellä se on nimenomaan Gautaman syntymäpäivä. Valaistumiselle ja Nirvanaan siirtymiselle on omat kalenteriin merkityt päivänsä.

Siddharta Gautama Buddha syntyi Lumbinissa, nykyisen Nepalin alueella n. vuonna 564 ennen ajanlaskumme alkua. Historiallisen henkilön täsmällisistä elinvuosista käydään edelleen debattia. Tiedetään kuitenkin varmuudella, että intialaisen prinssin tie vei vauraan kuningashuoneen perillisestä kiertelevän askeetin elämään. Legendan pääkohdat lienevät kaikille tuttuja koulutunneilta tai kirjallisuudesta ja elokuvista. Buddhalaisuus aloitti voittokulkunsa 2500 vuotta sitten Sarnathin Kaurispuistossa muutamille kuulijoille esitetyn ensimmäisen opetussaarnan jälkeen. Filosofia sai seuraajia ja myöhemmin myös vaikutusvaltaisia tukijoita. Erityisen merkittävä oli Intiaa 200-luvulla eaa. hallinnut kuningas Asoka, jonka kerrotaan kääntyneen väkivallattomuutta korostavan opin kannattajaksi kauhistuttuaan veristä näkyä sotatantereella. Hallitsijoiden tukema buddhalaisuus matkasi seuraavien vuosisatojen aikana munkkien ja oppineiden mukana kaikkialle Aasiaan. Tänään buddhalaisia arvioidaan olevan maailmassa n. 500 miljoonaa. Myös Suomessa on useita buddhalaisia temppeleitä, lähinnä vietnamilaisten, thaimaalaisten ja myanmarilaisten maahanmuuttajien perustamina.

Vesak-päivä alkaa aamuvarhaisella, kun kansalaiset kokoontuvat itselleen läheiseen temppeliin. Monet pukeutuvat yksinkertaiseen valkoiseen asuun. Munkit resitoivat buddhalaisia tekstejä ja muistuttavat viidestä elämänohjeesta: älä tapa, älä varasta, älä tee aviorikosta, älä puhu muunneltua totuutta ja älä käytä alkoholia tai huumeita. Ohjeet eivät ole käskyjä, eikä niiden rikkominen ole ”syntiä”. Jokainen buddhalainen tiedostaa, että niin väärillä kuin hyvilläkin teolla on seurauksensa. Karman laki kuljettaa kohtaloa vääjäämättä. Sen liikkeisiin voi vaikuttaa vain ihminen itse.

Temppeliin lahjoitetaan kukkia, kynttilöitä ja suitsukkeita. Tuomisten toivotaan muistuttavan ihmisiä Buddhan opetuksesta, jonka mukaan kaikella on aikansa. Kukkien kohtalona on kuihtuminen, kynttilät ja suitsukkeet palavat pian loppuun. Vaikka kärsimys on alati läsnä arjessa, myös sen onnellisissa hetkissä, on ihmisen velvollisuus suojella elämää ja auttaa muita olentoja. Niinpä teurastamot, lihakaupat ja kalatorit pidetään kiinni Buddhan syntymäpäivänä. Ihmiset hankkivat eläviä lintuja, kaloja ja hyönteisiä, jotka vapautetaan takaisin luontoon. Myös vähäosaisia ja sairaita ihmisiä autetaan lahjoituksilla. Tiukka vegetarismi ei ole buddhalaisille arjessa välttämätöntä, mutta Vesak-juhlan aterialla tarjotaan vain kasvisruokaa.

Vesak-päivästä alkava, koko sadekauden kestävä paastokausi ei edellytä tavallisilta kansalaisilta erityistä kurinalaisuutta. Hartaimmat pidättäytyvät alkoholista ja savukkeista ja noudattavat esimerkiksi kasvisruokavaliota. Munkit eivät matkaile Vesakia seuraavien kolmen kuukauden aikana. Jakso päättyy hyväntahtoiseen Kathina-festivaaliin, jolloin munkeille lahjoitetaan uudet kaavut ja muita tarve-esineitä.

TIESITKÖ? Moni Thaimaassa matkaillut on huomannut, että seinäkalenterin osoittama vuosiluku poikkeaa meille tutusta gregoriaanisesta ajanlaskusta. Thaimaassa ja monissa Kaakkois-Aasian theravada-buddhalaisissa ajanlasku aloitetaan vuodesta 544 eaa., jolloin Gautaman ajatellaan saavuttaneen Nirvanan. Näin laskien vuosi 2023 merkitään kalenteriin 2566.

————————————
Teksti (c) Irene Wai Lwin Moe
Kuva, Buddhan syntymä. Kuningatar Maya pitää kiinni puun oksasta. Jumaluudet ovat valmiina ottamaan pyhän lapsen vastaan. Tuntematon srilankalainen taiteilija, Wikimedia Commons, public domain