Kesäkauden ensimmäiset ukkosen murahdukset taivaalla inspiroivat ajattelemaan inhimillisen kulttuurin syntyä. Kuinka pelottavalta salaman sytyttämä, kuin tyhjästä syntynyt tuli onkaan tuntunut varhaisten ihmisten mielessä. Eipä ihme, että tuli on asetettu jumalaksi kaikissa kulttuureissa. Intialaisten pässillä ratsastava Agni, Kiinan lohikäärmeiden selässä taivaiden halki kiitävä Zhurong ja shintolaisen jumalpantheonin äidin Izanamin syntyessään kuoliaaksi polttanut Kagutsuchi ovat tuttuja Aasian kansojen rikkaasta mytologiasta. Tulen pelottava voimalla on mahti sekä tuottaa hyvää että vahingoittaa. Tulen jumaluudet tarjosivat apuaan ihmisille niin keittiössä kuin sotatantereella – roomalaisten Vulkanus tai kreikkalaisten Hefaistos eivät piilottaneet tietojaan mustasukkaisesti, vaan opettivat ne sepille. Meille tuttu on myös seppä Ilmarinen.

Tuli muodostaa sillan ihmisten ja jumalten näkymättömän maailman välille. Liekit nielevät viestiksi tarkoitetut kirjoitetut sanat ja pyyntöjen pontimiksi mukaan heitetyt uhrilahjat. Erityisen mieluista jumalille on lempeiden suitsukkeiden tuoksu. Homa on ainakin 3000 vuotta vanha tulirituaali. Etymologiaa tutkittaessa sanalle löytyy juuri HU, ”tuleen kaataminen”. Homa-rituaalin eri versioita tunnetaan kaikkialla Aasiassa Samarkandista Japaniin. Alun perin hindulaisuuden piirissä syntyneellä rituaalilla on luonnollisesti rinnakkaisia seremonioita niin faaraoiden Egyptissä ja Vanhan testamentin tarinoissa kuin asteekkien Xiuhtecuhtlille tarjoamissa veriuhreissakin. Homa tulkitaan usein ”uhraamiseksi” vaikka kyseessä on itse asiassa kommunikaatio jumaluuden kanssa. Mahayana-koulukunnan opetusta seuraavissa buddhalaisissa maissa tulirituaalista (goma) on muodostunut tärkeä osa uskonnon harjoittamista. Goman suorittavat siihen erikoistuneet munkit. Rukoukset suunnataan viisauden jumaluudelle Acalalle, joka Japanissa ilmenee liekkien keskellä istuvan pelottavan Fudō Myōōn hahmossa.

Koronauutiset Intiasta ovat tuoneet nähtäväksemme suurkaupunkien krematorioiden avoimet polttohautauspaikat. Vieri vieressä roihuavat roviot voivat olla ahdistava näky. Hindulaisuuden mukaan ruumiin polttaminen avaa vainajalle tien seuraavaan elämään. Tulella on puhdistava vaikutus. Omaiset toivottavat seremoniassa edesmenneen sielulle hyvää jälleensyntymää, kun tämän elämän ”kulunut vaate”, ruumis katoaa liekkeihin. Tuli toimii tässä samalla tapaa siltana elämien kiertokulussa, kuten se tulirituaalissa oli välittänyt ihmisen toiveet ja avunpyynnöt jumalten korviin.

Kirjallisuudessa ja taiteessa tuli on sopiva metafora myös elämälle. ”Hänessä on kipinää”, tai ”tunteet liekehtivät” ovat ymmärrettäviä mielikuvia kielestä tai kulttuurista riippumatta. Japanilaisten puupiirrosten ihailija on varmasti huomannut teoksissa pienen tulipallon tai puhekuplaa muistuttavan elementin kummitustarinoihin liittyvissä kuvissa. Kyseessä on hitodama, maailmojen väliseen tilaan eksyneen sielun kuva. Hitodama on sielun sammuva kipinä, elämän ja kuoleman symboli. Pimeässä yössä hehkuvat väräjävät valoilmiöt liittynevät tieteellisesti selitettäviin luonnonilmiöihin, mutta inhimillinen mielikuvitus on vilkkaimmillaan keskiyöllä, kun maailma ympärillä hiljenee. Samaa ikiaikaista taikaa on suomalaisessa yöttömän yön juhlassa, jolloin kokkojen tulet pysäyttävät kiireet yhden maagisen hetken ajaksi.


Kuva: Toriyama Sekien (1712-1788) Hitodama
Teksti (c) Irene Wai Lwin Moe