AARREKÄTKÖLLÄ KUOPIOSSA – Keräily harrastuksena ja elämäntyönä

Kuopion keskustassa sijaitseva antiikkiliike Wanha Reppu on palvellut asiakkaita ja keräilijöitä jo vuodesta 1984. Wanhan Repun perustaja Pekka Voutilainen kertoo, että ennen nykyistä osoitetta Puijonkatu 31 liike sijaitsi klassisessa puukorttelissa hieman kauempana. Voutilainen on kerännyt mm. thaimaalaista ja kiinalaista esineistöä lukuisilta matkoiltaan Kaakkois-Aasiassa. Hän on koonnut tietoa esineiden myyjiltä, jolloin niiden arvo ja merkitys kiinnostaa myös ostajaa. Voutilaisen 35 vuoden aikana tarkaksi hioutunut silmä erottaa korkeatasoisen esineen turisteille tarjottavien matkamuistojen seasta. Kauppias on itse numismaatikko, erikoisalanaan Thaimaan rahat.

Antiikkikauppiaat Olliveikko Säynäjäkangas (vas.) ja Pekka Voutilainen

Pekka Voutilaisen kiinnostavimpiin löytöihin lukeutuvat kaksi kiinalaista nuuskapulloa 1900-luvun puolivälistä. Pullot on maalattu pikkuruisella siveltimellä lasin sisäpintaan. Taidokas maalaustapa on erittäin vaativa. Toisessa pulloista on kuva-aiheena tuttu buddhalainen tarina paimenpojasta, joka etsii härkäänsä. Toisessa on viehättävä kaunotar. Nuuskapullojen pikkutarkat maalaukset syntyvät pullon sisälle ”nurinpäin” maalaamalla. Ne ovat erittäin haluttu keräilykohde ja niillä on kysyntää myös kansainvälisesti. Nuuskapullot eivät ole esillä Wanhan Repun vitriineissä, vaan kiinnostuneen kannattaa pyytää niitä nähtäväksi.

Aasialaista esineistöä tulee myyntiin Kuopiossa melko harvakseltaan. Antiikkiliikkeeseen tarjotaan tavaraa satunnaisesti, eikä kysyntä itäsuomalaisessa kaupungissa ole mitenkään merkittävää. Pekka Voutilaisen kanssa Wanhaa Reppua pyörittävä Olliveikko Säynäjäkangas kertoo, että myytäväksi tarjotaan esimerkiksi veistoksia Aasiasta tai Afrikasta. Omistaja on usein asunut pidempään ulkomailla, eikä kotiin palattuaan löydäkään kodista tilaa ostoksille. Myös matkoilta hankitut koriste-esineet päätyvät usein antiikkikaupan hyllylle.

Oman kokoelman rakentaminen lähtee usein muutamasta kiinnostavasta esineestä. Joskus kimmokkeena on matka tai perintönä saatu jännittävä esine. Aloittelevan keräilijän on syytä kirjata ylös kaikki mahdollinen tieto esineen taustasta. Unohtumattomimmatkin matkan käänteet piiloutuvat vuosien mittaan muistin sokkeloihin. Niiden jäljittäminen on aina haastavaa. Keräilykärpäsen puraisema aloittaa usein tutkimuksensa lukemalla kiinnostuksensa kohteesta kirjallisuudesta. Aineistoja löytyy internetistä, olipa kyseessä kotimainen lasi, taide, koriste-esineiden kirjo tai vanhat rahat. Nettihaku tuottaa tulosta myös silloin, kun keräilijä etsii kuvia ja tietoa olemassa olevista kokoelmista. Suomessa on muutamia museokokoelmia, joihin tiedonhaku varmasti opastaa. Tutkimusmatkan voi näin korona-aikaan tehdä monien museoiden ylläpitämissä julkisissa kokoelmissa (finna.fi). Etsintätyö tiedon juurille kannattaa aloittaa erikoismuseoista. Ahkerasti kerätyillä lasilla, kelloilla ja rahoilla on omat ansiokkaat museonsa. Lisäksi monien kulttuurihistoriallisten museoiden kätköissä on yksittäisiä esineitä, jotka pääsevät harvemmin esille.

Kuopiolaiset Wanha Repun antiikkikauppiaat Pekka Voutilainen ja Olliveikko Säynäjäkangas vastaavat asiakkaiden kysymyksiin vuosien kokemuksella ja ammattitaidolla. Mutkaton ja ystävällinen palvelu vie helposti mennessään ja Wanhaan Reppuun tulee pistäydyttyä juttusille ja katsomaan löytyisikö pöydiltä jotain uutta kiinnostavaa. Wanha Reppu sijaitsee aivan Kuopion torin kulmalla, joten käväisy on helppoa.

Wanha Reppu
Puijonkatu 31, 70110 Kuopio
Avoinna ma-pe 11-17, la 10-15.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s